Aurinkoa, pihahommia, synttäreitä ja Kiehl'siä

nature, bugs

Eilen oli ihan huikee sää! JEEE, kesä on täällä...ainakin hetken Aurinko paistoi, linnut lauloi ja oli KUUMA! Uuden työn ansiosta pääsen nauttimaan myös päivisin ulkoilmasta ja se on ihan huippua!! Tuun avamaan mun uutta työtä ensi viikolla enemmän mutta sen voin kertoa, että onneksi otin sen loikan tuntemattomaan. 
Nyt suuntaamme hakemaan kesäkukkasia, multaa, ynnä muita kaikkia ihania ja vähemmän ihania juttuja :D Siis ylipäätänsä tavaroita mitä tarvitaan siihen, että saisin meidän pihan näyttämään edes hieman kivammalta. 
Illalla pidämme perheen kesken  grillijuhlat, katsomme mm-lätkää, tottakai! Suomi-Ruotsi, ei voisi olla parempi matsi. 
Hmmmm, pitäiskö laittaa pitkävetoa menemään??


koira
RAKAS  <3

Samalla tietysti juhlimme rakasta assistentti Miloa, hän täyttää tänään 4-vuotta. kuva on otettu eilen ja Daffykin kurkkaa sieltä <3  Pakko sanoa, että ensimmäinen vuoden aikana ei aina ollut uskoa, että tämä päivä koittaa. Kiitos oikean diagnoosin, sen avulla Milo viettää nyt tänään synttäreitä ja edessä on vielä monen monta synttäriä <3 


Kiehl's

Vaikka rakastankin aurinkoa niin se saa minulle aikaiseksi pigmenttimuutoksia kasvoissa eli maksaläiskiä. Vuosien ajan olen kokeillut monia tuotteita mutta ilman apuja, läikkiä nousi esiin joka alkukesä eli aina, kun aurinko pääsi valloilleen. Sitten sain blogiin testiin Kiehl'sin Dark Spotin. Tämän avulla niitä inhottavia pigmenttiläikkiä ei enää näkynyt. Omalla kohdalla ei enää tule yhtään kesää ilman Dark Spottia. Itse otan tuotteen käyttöön aina keväsin, heti kun aurinko alkaa lämmittämään.  
Tämä mahtituote auttaa myös niihin syvällä oleviin ihon pigmenttiläiskiin. Olen kirjoittanut tästä ensimmäisen kerran 2014 silloin kun aloitin testamaamisen. Tuotteesta pääset lukemaan lisää tästäPieni häpeän pistos iski: D Mutta aivan mahtavaa nähdä oma kehitys ja kasvu blogin kanssa :)
Jos sinulla on vähänkään pigmenttihäiriötä kasvojen ihossa, osta tämä. Et kuitenkaan halua niitä ruskeita läikkiä esim. poskillesi tai ylähuulen ympärille. Minulla oli niitä siellä ja näytti ihan siltä, että olisi ollut viikset. Kukaan meistä naisista EI HALUA sitä, että meillä mukamas olisi viikset, EIHÄN?? :D 






Alkuvuodesta pääsin tutustumaan toiseen ihanaan Kiehl'sin tuotteeseen. Kyseessä on Pure Vitality Skin Renewing Cream. Voide sisältää 99,6% luonnosta peräisin olevia ainesosia, uusiseelantilaista manuka-hunajaa ja korealaista punaista ginsengiä


Kiehl's


Manuka-hunajan tiedetään muunmuassa korjaavan ihovaurioita ja ylläpitävän ihon suojamuurin kosteuspitoisuutta. Manuka-hunaja sisältää 4 kertaa enemmän mineraaleja kuin muut hunajat. Ihan huikea luonnontuote. Itseltä löytyy kurkkutabletteja, mitkä sisältää manuka-hunajaa. 



Toivottavasti kukaan meistä ei ole tappanut tänä keväänä niitä ensimmäisiä pörrääviä mehiläisiä ( itse sanon niitä karvaperseiksi ja pelkään niitä )
sillä ne ovat olleet kuningattaria. Omalla kohdalla ei ensi tullut edes pieneen mieleenkään, että kyseiset yksilöt ovat kuningattaria ja ainoita, ketkä talvehtivat. Ilman kuningattaria, ei tule olemaan työläisiä ja ilman työläisiä, ei tule olemaan hunajaa.


Korealainen punainen ginseng puolestaan lisää ihon kosteuspitoisuutta, vähentää soluväliaineen hajoamista, ehkäisee UV-säteilyn aiheuttamaa ihon karheutta. Ja mikä parasta meille aikuisille, se tuo nuorekasta heleyttä ikääntyvälle, samealle iholle. 

Voiteen koostumus on ihanan pehmeä, ihan kuin hunaja, ilman sitä tahmeutta. Voidetta kuuluu hetken lämmittää ensin käsissä jolloin se sulaa ja sitten vasta levitetään iholle. Imeytyy omalle pintakuivalle iholle nopeasti. Tuoksusta voi aistia sen ihanan hunajantuoksun. 



Ilman niitä karvaisia pörriäisiä ei olisi tätäkään mahtavaa voidetta eli antaa kaikkien  hyönteisten elää vaikka niitä pelätäänkin :D 

Pitäkää ihanat peukkuja, että löydän kaupoista mustia kukkasia. Muutamat kukkaset odottavat ruukkuun laittamista ja istuttamista mutta haluan niitä lisää ja paljon :D 
Kaikki vinkit mustien kukkasten ostopaikoista saa ja kuuluu ilmiantaa kommenteissa :D 


Oikein ihanaa, rakkauden täytteistä viikonloppua kaikille teille ihanille  <3 <3 

Love

p.s. Kielh'siä myydään Stockmann tavarataloissa ja mene ihmeessä käymään toimipisteessä. Saat ihoanalyysin ja juuri sinun ihollesi sopivat tuotteet testattavaksi kotiin <3  Kannattaa pyytää testerit myös näistä kahdesta tuotteesta ;) 






16 kommenttia :

  1. Arvasin, että sä olet timanttia uudessa hommassasi ;) Muiskuja ja ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elisa <3 <3 Ihanaa tulevaa lomaa sulle muiskujen kera <3

      Poista
  2. Ihanaa kun lämmin sää viimein tuli. Mehiläiset eivät ole aggressiivisia, eikä niiden pistoa tarvitse pelätä. Jos pölyttäviä öttiäisiä ei olisi, se olisi katastrofi koko maapallolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä juuri takapihalla istuskellen ja töitä tehden. Pelko tulee lapsuudesta, kun ihan yhtäkkiä mehiläinen tuli ja pisti. Onneksi en ole allerginen niille.

      Poista
  3. Kiitti vinkistä, mulle tulee pigmenttiläiskät aika helposti joten taidampa suunnata kesän kynnyksellä Stockalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä vain, tämä on kyllä omalla kohdalla ollut iso pelastaja.

      Poista
  4. Aurinkoista viikonloppua ja onnea karvakamulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milolle kerrottu onnittelut ja aurinkoista viikkoa sinulle Outi <3

      Poista
  5. Kiehl`sin voide on ihana yökäytössä. :)

    VastaaPoista
  6. Ossaakko sanoa, auttaako Dark Spot myös finniarpiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen en kyllä osaa sanoa, mutta mene ihmeessä käymään Stockkalla siinä heidän pisteellään. Sieltä saa muuten testereitä esim. tuosta ihanasta voiteestakin ;)

      Poista
  7. Oi kuinka ihastuttavia kuvia! <3 Aurinkoa päivään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoa kyllä nyt tarvittaisiin, on meinaan hieman pilvistä. Kiitos ihana <3 <3

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.