Kauneusblogaajien joulukalenteri luukku 10 : jouluinen kukkapanta

 

tuotteet saatu







Tänään avataan kauneusbloggaajien joulukalenterin kymmenes luukku. Normaalista poiketen minulla on tänä vuonna kaksi luukkua avattana. Tuon meidän upean bannerin on tehnyt Hanna Hannamaria-blogista.

Normaalisti vuorossa tänään olisi tuoksutorstai, joten ajattelin, että ollaan myös tänään tuoksujen maailmassa. 


Erilaiset tuoksut kuuluvat vahvasti myös jouluun, esim. vastapaistetun kinkun tuoksu aattoaamuna, kaneli, tähtianis, jouluruuat ja totta kai piparkakut. Myös havun tuoksu tuo minulle joulun mieleen. Muistan, kun lapsena kotiin kannettiin aatonaaton illalla joulukuusi ja havun tuoksu levisi kotiin. 

Nykyään meillä on muovikuusi ja todellakin jään kaipaamaan sitä havun tuoksua. Mutta onneksi sitä tuoksua saa ilman kuustakin, esim. hiuspannan tai vieheen merkeissä. 


floramore



Floramoren Tanja on tehnyt myyntiin ihania joulun tuoksuisia pantoja ja vieheitä. Vieheet ovat muuten tosi kivoja myös kattauksessa käytetttynä. 


Floramore


floramore


Joululta tuoksuva panta on myös kaunis asuste. Simppeli mutta näyttävä panta viimeistelee joulun juhla-asun. Oman hiuspannan voit ostaa juuri avatusta Floramoren showroom liikkeestä Unionkatu 27, 00170 Helsinki tai tilata kotiin ympäri Suomen täältä ja vieheen täältä

 Myynnissä on yksi panta- ja viehemalli mutta halutessasi voit saada myös pannan tai vieheen lempikukillasi, tällöin tietysti hinta menee valittujen kukkien mukaan. 


Tässä vielä listattuna kaikki kalenteriluukut: 

1.12. Charlottaeve @ charlottaeve
2.12. Minä @ dioriina
3.12. Maria Glow @ mariaglow1
4.12. Laura Loukola @ lauraloukola
5.12. Hannamaria @ hannamariaw
6.12. Keyword : Love @ keywordlove1
7.12. Bling shimmer @blingershimmer
8.12. Miss Aria @ missaria
9.12. Strokes of Color @ soc_blog
10.12 Minä taas täällä @ dioriina
11.12. Beauty by Ida M @beautyidam
12.12. Glitter addikti @ glitteriaddiktiofficial
13.12. Glitz & Glam @ glitz8glam
14.12. Hannamaria @ hannamariaw
15.12. Viilankantolupa @viilankantolupa
16.12. Purkkisirkus @ purkkisirkussonja
17.12. Smart Girl Code @ smartgirlcode
18.12. Mizz Annie @ mizzannie1
19.12. Gingerbiscuit @ tiitu_gingerbiscuit
20.12. Huulipunamania @ huulipunamania
21.12. Nena Sofia's @ nenasofias
22.12. Beauty Highlights @ mia_beautyhighlights
23.12. Henna V @ henna.vee
24.12. Viimeinen luukku on yhteinen kuten aina ennenkin.



Onko sinulle tälläiset kukkapannat tuttuja?  

Kivaa torstaita! 


Love





2 kommenttia :

  1. Kesäkukista olen nähnyt pantoja ja tietysti myös morsiuspannat tiedän, mutta jouluinen tuoksupanta on aivan uusi juttu minulle. Aika ihana kyllä ja varmasti tuoksuukin hyvältä.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Marina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä vähän sama homma kuin sulla. Tuoksu on kyllä ihana.

      Ihanaa viikonloppua sinulle Outi!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.