Akileinesta apu kovettumiin ja jalkojen kuivaan ihoon

Tämä Suomen sää on kyllä mielenkiintoinen. Kesäkuun alku oli ihan hyytävän kylmää ja onneksi en ollut vielä laittanut kevyttoppatakkia talviteloille :D Eilen oli  taas tosi ihana sää. Päivä meni nopeaan tehden pihahommia ja suunnitelmissa oli jatkaa taas tänään mutta vettä on luvattu eli se siitä sitten. No, riittää sitä hommaa täällä sisälläkin. 



angervo



Toivottavasti sää tästä nyt pikkuhiljaa alkaa lämpenemään, edes juhannukseksi, jotta saadaan heittää sukat nurkkaan ja päästää varpaat nauttimaan raittiista ilmasta. 

Viimeistään myös siinä vaiheessa kannattaa katsastaa miltäs ne jalat ja varpaat näyttävät talven jäljiltä ja tehdä jalkahoito. Hävettää kyllä myöntää, että vaikka jalkavoiteita käytän säännöllisesti, niin jalkahoitoja tulee itse tehtyä ihan liian harvoin. 
Kovettumat ovat omissa jaloissa se murheenkryyni. Osa niistä on tullut valitettavasti vääränlaisista kengistä.  Kovettuma on ihon oma puolustusmekanismi hankausta vastaan. 
Hoitolassa kovettumat poistetaan mekaanisesti veitsellä ja kotona raspilla tai hohkakivellä. Jalkoja on hyvä kylvettää ensin, että iho pehmenee ja kovettumien poistaminen helpottuu. Kuorinta on loistava siinä vaiheessa, jos ei aina halua jaksa käyttää raspia. 


Akileine

Olen päässyt tutustumaan Monacolaiseen Akileine -jalkahoitosarjaan, mitä myydään apteekeissa. Tuotteet perustuvat luonnon aktiivisiin raaka-aineisiin eikä tuotteissa ole parabeeneja. 
Sarjasta löytyy pari tuotetta myös kovettumien hoitoon. Samalla tuotteet hoitavat myös kuivaa ihoa. 

Foot Peeling Cream


gommage, foot



Ensimmäisenä niistä jalkojen kuorintavoide. Kuorinta poistaa kuollutta solukkoa ja sitä inhottavaa karheutta jalkapohjista ja kantapäistä. Mekaanisen kuorinnan hoitaa kookospähkinän kuori ja pienet selluloosapallot ja kemiallisen salisyylihappo. Koostumus tässä on todella miellyttävä, rakeetkin ovat yllättävän pieniä. 
Se mikä yllätti todella, oli tämän tuoksu! Yleensä ei jalkojen hoitotuotteiden tuoksuihin kiinnitetä paljon huomiota ja monesti ne tuoksuvat ei niin hyvälle. Tuoksun perusteella voisi luulla tämän olevan kasvojen kuorinta, ihana kertakaikkiaan. :) 
Tämä ei ole kuitenkaan vain pelkkä kuorinta vaan kuten muutkin Akileinen tuotteet, tämä on myös hoitava. Tässä kuorinnassa on myös viinirypäleen siemenöljyä, joka pehmentää ja ravitsee ihoa. 


Hydra-Defense balm 


Akileine, foot balm



Itse olen jalkavoiteiden suurkuluttaja ja olen niitä testaillut aikas lailla. Usein niistä en ole täällä blogin puolella kuitenkaan kirjoitellut ja se johtuu pelkästään siitä, että useimmat voiteet ovat ihan ok. Mutta sitten, kun vastaan tulee jotain todella loistavaa, niin silloin siitä myös tänne kirjoittelen ja tässä olisi nyt sellainen. 

Hydra-Defense Balm on voide kuiville jaloille, vaikeille kovettumille ja hauraalle iholle. Voide antaa myös suojaa kynsisientä, silsaa, sientä vastaan eli tämä on loistava jalkavoide sellaiselle, joka joutuu olemaan yleisissä tiloissa paljain jaloin. 

Voide imeytyy nopeasti ja tekee jalkojen ihosta ihanan pehmeän. Voiteen koostumus on täyteläinen mutta ei kuitenkaan raskas ja tuoksu on loistava myös tässä. Kitupellavanöljy ja viinirypäleen siemenöljy antavat suojaa iholle. 

Akileine, foot care


Tämä kaksikko on sellainen mitä jatkossa tulen käyttämään ja pesee kyllä mennen tullen useammat jalkavoiteet. 

Iloisia uutisia muuten, tämä kaksikko tulee arvottavaksi tänään Akileine Suomen facebook-sivuille. Kannattaa ilman muuta mennä tykkäämään sivusta niin saat ilmoituksen, kun arvontaan voi osallistua. Niin menen muuten minäkin. :) 
 Huomenna selviää Sodastream arvonnan voittaja. Ja lisää arvontoja on tulossa myös tänne blogin puolelle. Blogihan täytti 28.5. 4 -vuotta ja ne synttärit meni niin lujaa, että tipuin kyydistä. Samoin taisi käydä yhdelle paketille, mikä piti sisällään arvontapalkinnon. Se on nyt menossa takaisin lähettäjälle, koska paketti oli vaurioitunut kuljetuksessa. Toivottavasti sisältö on kunnossa ja saan sen joskus takaisin.
Mutta sitä ennen oikein ihanaa alkanutta uutta viikkoa ja vielä ihanempaa lomaa niille kenellä se on <3

Love

Tuotteet saatu testiin 





  

4 kommenttia :

  1. Minullakin on kovettumaa kantapäissä, joten nämä tuotteet kuulostavat kyllä todella hyviltä.
    Ihanaa viikkoa sinulle Marina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantapäät taitavat monella olla juurikin se paikka jaloissa missä kovettumaa on. Kurkkaas seuraavan kerran, kun menet apteekkiin löytyykö heidän valikoimistaan näitä :)
      Kiitos Outi ja ihanaa viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  2. Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta tuotteelta :) Kiitos vinkistä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan, tuo voide on ihan huippu! Ole hyvä vain <3

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.