Helppo mustikkapiirakka ja Hipaneman syksyisiä koruja

Pakko se vaan on myöntää, syksy tulee ja vauhdilla. Olemme olleet viikonlopun mökillä ja täällä oikein tuoksuu jo syksy. Vettä on tullut vähän väliä mutta onneksi suht lämmintä on kuitenkin ollut. Harmittaa vain kun suunnitelmissa oli mennä kuvamaan meren rantaan auringonlaskuja mutta toisin kävi. 

Kuvailin sitten  hieman koruja ja kiitos äidille mallina olosta <3 


Alin ketju on äidin oma kultaketju mutta sopii Hipaneman kanssa hyvin yhteen. 

Perhosia, korentoja tai muitakaan ötököitä ei ole näkynyt, kukkasetkin ovat jo melkein kaikki lakastuneet. Koruissa on siirrytty myös jo syksyn sävyihin kuten esimerkiksi näissä Hipaneman tämän syksyn rannekoruissa. Lisää Himaneman koruista olen kirjoitellut täällä






Mustikkapiirakka


Ennen mökille tuloa, kävin hakemassa 10 litraa mustikoita ja mustikkapiirakkaa oli saatava mökille mukaan. Tämän helpon reseptin olen saanut vuosia sitten ex-anopiltani ja tähän voi käyttää melkeinpä mitä vain mustikoiden sijaan. 


Pohja: 

150g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl grahamjauhoja tai hienoja kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 muna

täyte:

2 dl kermaviiliä
1/2 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljasokeria
n.2dl marjoja

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. 
Nypi rasva, vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhot sekä grahamjauhot tai kaurahiutaleet. Itse olen aina käyttänyt kaurahiutaleita. Pitääpäs seuraavalla kerralla kokeilla tehdä grahamjauhoista. 
Kun olet saanut ainekset nypittyä sekaisin lisää muna. 
Tämän jälkeen levitä pohja piirakkavuokaan, älä unohda reunoja. 

Levitä valitsemasi marjat pohjan päälle. Sekoita muut täytteen aineet kipossa sekaisin ja levitä marjojen päälle. 

Laita uuniin ja anna olla 25-35 minuuttia. Tällä kertaa itsellä oli puolisen tuntia ja olisi vielä saanut sen viitisen minuuttia olla. 



vaniljakastike



Me tykätään syödä mustikkapiirakka aina vaniljakastikkeella ja Oatlyn vaniljakastike on parasta valmiskastiketta mitä olen maistanut. Kannattaa ilman muuta testata. 

Nyt täytyy alkaa latamaan akkuja, jotta jaksaa ensi viikonloppuna vanhankin tanssia. Suuntana on meinaan We love the 90's festarit ja samalla juhlin synttäreitä perjantaina Scootterin esiintyessä! 





Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa <3 

Love


Hipaneman korut saatu 

18 kommenttia :

  1. Herkullinen piirakka, tuota voisin kokeilla mustaherukasta.

    Helsingissä viikonloppu oli ihanan kesäinen ja taitaa sellaisena vielä jonkin aikaa jatkuakin, en pane yhtään pahakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä en olekaan kokeillut tehdä mutta uskon, että toimii

      Poista
  2. Hipaneman korut on niin ihania. Itselläni on yksi heidän koru.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Hipanemat on niin ihania ja monikäyttöisiä <3

      Poista
  4. Upeita nuo Hipaneman korut!
    Ja mikä herkullinen mustikkapiirakka. Kiitos! Otan ohjeen talteen.
    Hyvää alkanutta viikkoa!, Marina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva kuulla mitä tykkäsit :)

      Hipanemat on vaan niin <3

      Poista
  5. Mulla on täsmälleen sama piirakkaohje edesmenneeltä anopilta. Ja toimii aina! Joskin itse käytän aina Sunnuntain valmista muropohjaa, niin pääsen vielä helpommalla ja täydestä menee. Ei tartte nyppiä :).

    Ihania koruja taas! Ja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Resepti on kyllä niin loistava!


      Kiitos paljon Annukka <3

      Poista
  6. Hipanemat ovat niin kauniita, kerta kaikkiaan! <3

    VastaaPoista
  7. Oi tuo sininen koru, tahtoooo! <33 Nappasin kuvan tuosta ohjeesta, pitääpäs testailla lähipäivinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois kiva kuulla mitä tykkäsit :)

      Se on munkin lemppari tuosta kolmikosta <3

      Poista
  8. kauniita koruja ja niin herkullista piirakkaa. Nam

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.