Sivut

Pages

torstai 25. elokuuta 2016

Queenia ja taianomaisia prinsessaunia Aleksanterissa

Kesäkuun alussa minulla oli kesäloman ensimmäinen pätkä, joka oli viikon mittainen. Mikäs sen loistavampi tapa aloittaa loma, kun lähteä Antin kanssa Helsinkiin Queenin keikalle. Queen on aikaisemmin käynyt vetämässä vain yhden keikan Suomessa ja se oli marraskuussa 1974. 
En ole mikään the fani mutta kyllä meistä varmaan kaikki tietävät ainakin yhden Queenin biisin. Show must go on esimerkiksi tai We are the Champions. 








Kesäkuinen keikka pidettiin Kaisaniemessä ja 25 000 ihmistä oli mukana joraamassa ja laulamassa yhdessä bändin kanssa. Alkuperäisestä kokoonpanosta ei ollut mukana kuin kaksi, rumpali Roger Taylor ja kitaristi Brian May. 
Freddyn paikan todella loistokkaasti täytti Adam Lambert. 

 Sää oli myös mahtava ja porukka nautti keikasta täysin rinnoin. Lavan läheisyyteen meillä ei ollut mitään asiaa ja harmiksi, joka kuvassa näkyy tuo nosturi. Kyllä sen Adamin sieltä lavalta bongasin, kun oikein varvustin :) 

Show oli kyllä huikea!! Upeaa valoshowta, mahtavaa musiikkia ja mukana oleva yleisö. 

Kuvat otin Olympus PEN Lite 6 ja ei kyllä ole mitään moittimista. Kameran koko on juurikin sopivan kokoinen reissuille.  Linssinä oli 25 mm f/1,8. Tietysti zoomilla olisi päässyt lähemmäksi mutta näillä mentiin. 













Keikan jälkeen lähdimmekin takaisin hotellille terassin kautta. Yövyimme Radisson Blu Aleksanterin Ateljeé Tanska huoneessa. Huone sijaitsi kuudennessa kerroksessa.




Matkalla huoneeseen iltapalan kanssa


Hotelli sijaitsee Helsingin keskustassa Punavuoren kaupunginosassa, Albertinkatu 34 ja koostuu kahden eri aikakauden rakennuksesta, jotka molemmat ovat rakennettu yli sata vuotta sitten. Auton saimme parkkiin hotellin vieressä olevalle Autoparkkissa Bulevardin kadulla 23-27. Vuorokauden hinta oli 21 €. 




Radisson Blue

Aleksanteri


Hotellin yleisissä tilossa oli ihanan valoisaa ja loistavasti valitut sävyt huonekaluissa.

hotel in Helsinki


Sisustukseen on käytetty myös paljon huomiota. Talon arvokasta menneisyyttä on kunnioitettu nykyaikaisella mutta kodikkaalla tavalla. Talo on täynnä yksityiskohtia ja huoneissa voit aistia helsinkiläistä arvokodin tunnelmaa. Hotellissa on 151 huonetta ja ne ovat sisustettu tyylisuuntien mukaan. Osassa huoneissa on kakluunit, parkettilattia, korkeat ikkunat ja leveät ikkunalaudat kun taas toiset ovat vaaleita ja moderneja. Halutessa huoneisiin saa myös vaikka räsymaton ja torkkupeiton. hih 

Meidän huoneessa oli kivasti yhdistetty eri tyylilajeja. Uutta ja vanhaa. Alla oleva taulu on magee.


Illan kruunasi hotellihuoneen sänky!
 Olin lukenut aikaisemmin asiakkaiden palautteita siitä kuinka hyvin he olivat siellä nukkuneet. Odotukset olivat isot, koska yöunet ovat sitä mitä ovat, heräilyä, ja unettomuutta. 






Kuinka ihana olikaan suihkun jälkeen mennä peiton alle, nauttia sängyssä salaattia ja katsella heti telkkaria. Ei mennyt kauaa, kun uni tuli ihan itsestään. 





Aamulla heräsin kellon soittoon. En muista milloin viimeksi olin nukkunut noin hyvin. Muhkeat tyynyt ja peitto olivat jo itsessään ihanat mutta se sänky. Ihan tuli prinsessa olo. 



Aleksanteri


Suomen Radisson Blu Hotelleille on kehitetty oma Magic Bed-vuode. Nukkujaa hyväilee täysin yksilöllisesti mukautuva älypatja. Patjan materiaali reagoi vartalon painoon ja lämpöön. Tollaisen kun saisi kotiin niin en haluaisi nousta sängystä koskaan :) Kaikki lukemani palautteet pitivät paikkansa. 








Hyvin nukutun yön jälkeen olikin sitten kova nälkä. Onneksi Super Beakfast oli nimensä veroinen ja vatsan sai täyteen. Tykkäsin paljon ruokien esillepanosta ja kuvailin niitä ihan onnessani, samalla sain vinkkejä myös kotiin. 




Radisson Blue Aleksanteri



Kahvin piti pyytää henkilökunnalta ja ainoa huono puoli oli se, ettei sitä pannua jätetty siihen pöytään vaan santsikuppia sait odottaa ja odottaa. Aamu ei lähde käyntiin ilman kahta kuppia kahvia, se on vähimmäismäärä :D 

Huoneemme kuului bisnes luokkaan ja siihen kuului myös tämän ihanan sinisen Smegin sisällön. Jääkaappi on alakerrassa ja kaapilla voi kuulemma käydä ihan kuin kotonaan. 






Aamupalan jälkeen lähdimme vielä shoppailemaan ja nauttimaan ihanasta ilmasta. Hotellin hyvästä sijainnista johtuen lähdimme liikkeelle kävellen. Löysin muuten yhden ihanan butiikin ja vinkkiä tulee toisessa postauksessa. Tässä meinaan on jo aikas lailla kuvia :) 

Kiitos Aleksanterille elämäni parhaista unista! Tulemme ilman muuta toistekkin nauttimaan loistavista unista ja hotellin hyvästä tunnelmasta. 




Love



Huone yhteistyössä Aleksanterin kanssa

20 kommenttia:

  1. Wow, mahtavia kuvia! Oli varmasti ikimuistoinen keikka. <3
    Aleksanteri on juurikin sellainen hotelli missä voisi viettää joskus kivan miniloman vaikka tässä vähän kehän tuntumassa asutaankin. Toi jääkaappi-idea on muuten ihan loistava. Täydet pisteet Aleksanterille ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keikka oli kyllä huikea ja tuo kamera yllätti täysin :D

      Tykkäsin hotellin tunnelmasta ja menemme kyllä takaisin. Muutkin voisivat ottaa mallia tuosta Smeg-kaapista :)

      Poista
  2. Onpas upea hotellihuone, jos joskus raaskisi niin voisi lähteä itseään hemmottelemaan juurikin johonkin tuollaiseen paikkaan <3

    VastaaPoista
  3. Adam Lambert on niin upea ja mikä ääni!
    On teillä ollut oikein ihana luxusreissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä luxusta. Adam on mahtava ja hoiti hommansa kyllä todella loistavasti.

      Poista
  4. Voi kun kuulostaa oikein hyvältä reissulta ja hyvät kuvat ! Tuollainen sänky kelpaisi kotiinkin 😊

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! :)

    Itse oon ollut Queen-fani 9-vuotiaasta asti (eli ihan pari vuotta). Show Must Go On ja We Are The Champions eivät kuulu parhaimmistoon; omia lemppareita ovat mm.Fat Bottomed Girls ja Crazy Little Thing Called Love. Tuolle keikalle en itse päässyt, mikä harmitti ihan vietävästi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kaisa <3

      Noi on myös tosi hyviä biisejä! Voi harmi kun, et päässyt. Sitten kun nähdään niin näytän sulle parit videot niin pääset fiilistelemään ees hieman :)

      Poista
  6. Olen juuri suunnitellut meille hotelliyötä hääpäivän kunniaksi, tuo voisikin olla kiva vaihtoehto.

    Uudet sängyt pitäisi kotiin hankkian, ja voi kun olisikin mahdollisuus hankkia tuollainen älysänky. Mä nukun kohtuullisen hyvin, mutta sitten kun tulee liian lämmin, niin pyörimiseksi menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa kyllä nimi ylös :) Sijainti on hyvä, keskustaan pääsee kävellä, palvelu hyvää ja saa vielä loistavat unet

      Poista
  7. Mahti keikka ja ihan mieletön hotelli. Voisin tuonne mennä kuhertelulomalle oman rakkaan kanssa, näyttää niin viihtyisältä. Ihana Smeg, joka on selvästi meidän punaisen Smegin veli. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotelli on kyllä viihtyisä ja sopii hyvin myös kuhertelulomalle :) Keikka oli loistava!

      Niin, teillähän on punaisena Smegi <3

      Poista
  8. Onpas teillä ollut huikea keikka elämys! Tuo hotelli ja sen sisustus on niin ihana :) Kahvia haluan itsekin aamusta heti kaksi kuppia, että herään kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keikka oli kyllä ihan huikea!

      Oli ihana ottaa kuvia, kun valo tulvi kauniisti sisään isoista ikkunoista.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.