Kesän ihanimmat tuoksut : Mon Guerlain + huikea tuoksuarvonta!!

Mitä olisi elämä ilman tuoksuja? Tylsää, suoraan sanottuna. Tuoksuilla on merkittävä osa meidän elämässä. Tuoksut saavat aikaan  rakastumisen, kaipuun, ihastumisen, inhon, vihan, surun, ilon, kyyneleet, muistot, naurun ja nälän. 

Itse menen aika pitkälti tuoksu edellä ja, jos tuoksu ei minua miellytä, tuote jää hyllyyn. Oli tuote sitten muuten kuinka ihana tahansa ja tehokas. Sama se on ruuan kanssa, kyllä syömättä jää, jos tuoksu ei ole miellyttävä. 

Tuoksumuistot ovat ihania ja tuoksujen kanssa voi sulkea silmät ja matkustaa ajassa taaksepäin, siihen tiettyyn hetkeen ja palauttaa taas kaiken mieliin. 
Tästä päästäänkin uuteen postaussarjaan.

Kesän ihanimmat tuoksut 


Tässä postaussarjassa tulen esittelemään kesän ihanimpia tuoksuja. Postaussarjan aloittaa tuoksu, joka valloitti ja tulee valloittamaan monia. 

Mon Guerlain



Mon Guerlain on omalla kohdalla ensimmäinen Guerlainin tuoksu ja se oli menoa ensi tuoksutukselta lähtien. Tämä huumaa ja vie mukanaan. Huomaamatta nuuhkailet rannetta pitkin päivää, samalla myhäillen tyytyväisenä. 

parfum


Tällä kertaa Guerlain halusi tuoda mukaan myös hieman rosoisuutta ja siksi kasvoksi valittiin Angelica Jolie, muistan hänet aina Tomb Raider-leffoista. 
Tuoksulla ollaan haluttu tuoda esille upeaa naisellisuutta mutta myös rohkeutta, vapautta ja seksikkyyttä. 
Tuoksu alkaa bergamotin ja laventelin yhteisellä soinnulla. Tuoksun sydämessä sykkii ihana jasmiini ja iiris ja vanilja ja santelipuu viimeistelevät tämän ihanuuden. 


hajuvesi

Mon Guerlain ei ole omasta mielestäni ihan nuorison tuoksu. Meillä esim. Cia ei innostunut tästä, vaikka kuinka yritin. Muuten tulee kyllä tuoksuihmisenä äitiinsä eli ei päivääkään ilman tuoksua. Tietysti, jokaisella on se oma makunsa ja sehän on vain rikkaus, joku nuorihan saattaa ihastua tähän ihan samalla lailla kuten minä ja monet muut :) 


Tämän arvonnan piti tulla alun perin silloin blogin synttäreiden aikaan mutta kiitos postin, se viivästyi aikas lailla. 
Palkintona on tämä ihan huikea alla oleva setti, joka pitää sisällään tietysti Mon Guerlain tuoksun mutta myös vartalovoiteen! 

Mon Guerlain


Osallistut arvontaan kertomalla oletko jo löytänyt sen the kesätuoksusi? 
Anonyymit, jättäkää s.postiosoite, että saan voittajaan yhteyttä, jos onni osuu kohdalle. 

Arvonta päättyy 30.6.2017. 
Jos haluat tuplata mahdollisuutesi niin klikkaa itsesi myös blogin Facebook-sivulle TÄSTÄ ja osallistu myös siellä tämän upean setin arvontaan. 

Onnea kaikille arvontaan ja nautitaan näistä ihanista kesäpäivistä <3 



Love

Tuoksu ja palkinto saatu 

83 kommenttia :

  1. Kesääni kuuluvat ehdottomasti Escadan kesätuoksut <3

    VastaaPoista
  2. Tottahan toki mukana :) Varsinaista kesätuoksua ei ole, tulee niin vaihdeltua päivän fiiliksen mukaan. Mutta jospa tämä olisi SE tuoksu.

    VastaaPoista
  3. Ei ole vielä löytynyt mitään ylitse muiden tuoksua :)

    VastaaPoista
  4. Eipä ole vielä löytynyt tälle kesälle omaa tuoksua.

    VastaaPoista
  5. Minulla on ollut jo useana kesänä suosikkeina Escadan kesätuoksut.
    Ihana arvonta, toivotaan, että tulee hyvä tuoksukesä kaikille.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  6. En ole löytänyt valitettavasti.
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Vielä ei ole ihan varmaa, onko se THE tuoksu Adoptin tuoksuista jokin, vai onko se juuri tämä, voiton osuessa kohdalleni. ;)
    somanyinspiration@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Nyt käytössä on Elizabeth Arden Green Tea Jasmine ja se on aika kiva. Itse pidän kovasti jasmiinin tuoksusta ja sen kyllä huomaa tuoksuja valitessa =D

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  9. Tällä hetkellä minulla on käytössä pari Escadan kesätuoksua, jotka ovat hyviä, mutta eivät ehkä ihan THE tuoksuja kuitenkaan. Tätä Guerlainin tuoksua en ole kokeillut, toivottavasti onni suosii ja pääsen testailemaan :) Toivottelen ihanaa kesää!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Oon tykänny Kenzon uudesta flowerista kovasti, eli ehkä se on the kesätuoksu. Paitsi että todellisuudessa tän kesän tuoksu on vauvanpuklu😍😍😂😂

    VastaaPoista
  11. Oon tykänny Kenzon uudesta flowerista kovasti, eli ehkä se on the kesätuoksu. Paitsi että todellisuudessa tän kesän tuoksu on vauvanpuklu😍😍😂😂

    VastaaPoista
  12. Ei ole mitään tiettyä tuoksua, vaihtelen tuoksuja päivittäin.

    VastaaPoista
  13. Ei oo kyllä mitään the Kesätuoksua, mulla on laatikollinen kesätuoksuja ja kyllä niitä kaikkia tulee käytettyä lähes tasaisesti :D

    VastaaPoista
  14. En voi töissä tuoksua voimakkaasti joten kesällä varovasti suihkaisen Cleanin Cool Cottonia, puhdas ja riittävän kevyt tuoksu. Tämä Guerlain olisi upea iltatuoksu kesään, toivotaan että arpaonni suosii.
    seppa.paivi63@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Ei ole suosikkituoksua löytynyt. merja80@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Mää tarttisin uutta tuoksua. Harvoin käytän, mutta tuoksu tekee arvasta juhlan :)

    VastaaPoista
  17. Kesätuoksu puuttuu. Olen koittanut etsiä, mutta ehkä olen liian nirso. Ihan kivoja on paljon, mutta mikään ei vielä ole sykähdyttänyt. YSL:n Black Opium laittoi riman niin korkealle, ettei mikään tunnu kelpaavan.. :D Kesätuoksu saa kuitenkin olla jotain ihan muuta.

    VastaaPoista
  18. Tämän kesän tuoksu on vielä löytämättä, toivottavasti saisin sen nyt tästä <3
    Ihanaa torstai-iltaa!
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  19. Se kyllä täytyy sanoa, että jos olisi elämässäni valittava vain yksi tuoksu, se tuoksu tulisi Guerlainilta. Viime aikoina olen hoksannut käyttäväni aika paljon Mitsoukoa, vaikkei se varsinaisesti kepeä kesätuoksu olekaan.

    dzinni@europemail.com

    VastaaPoista
  20. Ei ole vielä suosikkia löytynyt. Mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  21. Vielä kesätuoksu etsinnässä 💕 pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Mukaan huikeaan arvontaan ja tykkään kenzon tuoksusta. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ei ole erityistä suosikkia, joka kesä eri tuoksu :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Mulle Guerlain on The Tuoksutalo kaikista, rakastan Guerlainin tuoksuja ja ihan kevyesti voisin jättää kaikki muut pois jos pakko olisi. Ei tekisi edes tiukkaa. Mon Guerlainiin ihastuin heti, se on hyvin tyypillinen Guerlainin tuoksu ja siinä on juurikin se guerlinade jota heidän tuoksuissaan rakastan yli kaiken. En kuitenkaan voi sanoa, että se olisi minun kesätuoksuni, tai mikään muukaan, koska en mitenkään pysty valitsemaan vain yhtä. Joo, saatan jumittaa jossain tuoksussa suhteellisen pitkään, mutta en koskaan käytä vain yhtä tuoksua oikeasti pitkiä aikoja. Ihana arvonta, mä niin toivon onnettarelta suosiota tämän suhteen! ;-)
    pakolliset ät gmail.com

    VastaaPoista
  25. Versacen bright crystal toimii hyvin kesäsiin

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Escadan tuoksut on ihania! Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Luulin jo, että Elie Saab L'eau Couture olisi ollut kaikkien aikojen kesätuoksuni, mutta nyt kun se loppui niin en kaipaakaan sitä. Guerlainin tuoksuissa on sitä jotain, upeaa tyyliä. 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Käytän tuoksuja mielen mukaan eli mitään vakituista ei ole. Ehkä tuoksumaailma on kuitenkin sellainen raikas ja ns. huomaamaton.

    Avonin Beautyful Butterfly ja The Body Shopin uusin tulokas White Musk L'eau.

    talkandbake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  29. En yleensä välitä Escadan tuoksuista, mutta tän kesän tuoksu Fiesta Carioca oli niin ihana, että hommasin sen kesätuoksuksi.
    tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  30. Kesätuoksu on vielä löytämättä.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ei mitään täsmätuoksua.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Oi mikä arvonta!
    Kesätuoksua ei varsinaisesti kaapistani löydy,entisillä mennään. Tuoksuhermojani kuitenkin sykähdyttää tuoksut joissa häivähtää vanilja tai kookos, ne kuuluvat kesään!
    Tätä tuoksua on pakko käydä nuuskimassa kempparissa:)
    mussuha@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kesän lempparituoksu on vielä hakusessa täällä :) Tämä kuulostaa kivalta, täytyykin käydä testaamassa!

    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Hakusessa on vielä tämän kesän tuoksu. Aurinkoista kesää ja Juhannusta!
    klaara49(at)luukku.com

    VastaaPoista
  35. Ei löydy varsinaista suosikkituoksua tällä hetkellä, kevyillä bodyspraylla mennään!
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  36. Kesätuoksu on vielä hakusessa, mutta jotain kukkaista ja keveää saisi olla.
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  37. Lacosten tuoksu on nyt käytössä :)
    mantalisti0@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Olen. FlowerbyKenzo on lähellä täydellistä tuoksuuhdistelmää.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  39. Ei varsinaista kesäsuosikkia mutta rakastan kyllä yves rocherin monoi tuoksua
    mukana arvonnassa
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  40. En ole vielä löytänyt sitä omaa tuoksua tälle kesälle :)

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
  41. ei ole suosikkituoksua kesälle, Mukavaa kesää! kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  42. Viime kesälle se oli Herme'n raparperituoksu mutta tälle kesälle on löytymättä. Marc Jakobsin Kissin ajattelin sellainen olevan mutta en silti syty sille ... Haen jotain uutta ja erilaista. Kokeillaan onnea olisiko tämä se tuoksu !?

    VastaaPoista
  43. Ei mitään erityistä tuoksua :)
    tuotae(at)gmail.com

    VastaaPoista
  44. en vielä, vaikka kovasti olen etsinyt :-)
    ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Kahdella mukana kesälomatuoksua metsästämässä. Tälle kesälle ei suosikkituoksua ole vielä löytynyt, sillä töissä en hajusteita pysty käyttämään.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  46. En ole vielä löytänyt mitään sellaista :/
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Jokin raikas kesätuoksu on vielä etsinnässä :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Ei ole vielä löytynyt sitä oikeaa kesätuoksua😳

    VastaaPoista
  49. Ei oikein ole mitään tuoksua käytössä tällä hetkellä!
    sinitiiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Jos haluaa kivan kesätuoksun, niin Escadan tuoksut ovat varma valinta!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Ihana arvonta! En ole vielä löytänyt tälle kesälle tuoksua, ehkäpä tämä olisi se oikea ;)

    minneanmuruja@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Kesätuoksut ovat vähän hankalia. Pidän melko voimakkaista tuoksuista ja kesätuoksuista puuttuu sellainen tietty syvyys, joka kaipaan. Ehkä lähimpänä kesätuoksua on Lolita Lempickan L (joka on valitettavasti lopetettu). Myös yhdessä kommentissa mainittu Hermesin Rhubarbe Ecarlate olisi ihana, mutta liian kallis.
    Tätä uutta Guerlainia olen tuoksutellut useaan otteeseen hajuvesiosastoilla ja se on alkanut tuntua yhä houkuttelevammalta. Sormet ristissä, että onni kävisi tässä arvonnassa. :)
    gentlyoutoftime@yahoo.com

    VastaaPoista
  53. Itsellä on tuoksu joka vuodenajalle ja yksi, joka menee läpi vuoden vähän spesiaalimmissa tilanteissa. Tämän kesän tuoksuksi on tullut niinkin simppeli kuin Yves Rocherin Kookos-suihke. Ehkä tämä olisi se kesän tuoksu tärkeisiin tapahtumiin, mukana siis ollaan.

    VastaaPoista
  54. Cleanin Cool Cottonia käytän ja sitäkin vain erikoistilaisuuksissa ympäri vuoden, en siis ole oikein löytänyt omaa kesätuoksua. Jospa nyt Onnetar olisi suosiollinen.
    -Airiina-

    aiholapp at uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  55. En ole löytänyt itselleni vielä sitä täydellistä tuoksua! Olisi ihana päästä testaamaan tuota.
    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Body Shopin Pink Grapefruit on yks suosikkini, mutta ei ehkä "se" tuoksu.

    backinreverieÄgmailÄcom

    VastaaPoista
  57. Vanhojen tuoksujen pullonpohjat käytössä :D Lomakin on vasta elokuussa, niin uuden tuoksun ehtii vielä hankkia.
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  58. Aikaisemmin tykkäsin Mexxin kesätuoksuista, mutta tälle kesälle en ole löytänyt uutta.

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  59. Black opium aina.

    Sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Ei ole löytynyt vielä täksi kesäksi tuoksua :)
    sanna.salmi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  61. Oma kesän tuoksu vielä etsinnässä, mutta onneksi luonto on täynnä ihania kesän tuoksuja.

    VastaaPoista
  62. Ehkä aikoinaan Escadan Taj sunset (tms?) oli lemppari kesätuoksu, nyt ei ole mitään vakituista suosikkia.

    anemkata@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Mulla ei oo mitään erityistä suosikkikesätuoksua. Mukana <3
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  64. Vielä etsinnässä :) Joku kiva kukkaistuoksu jos löytyisi.
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Löysin tuoksuni; Sara la fountanin luomuparfyymi ruohojuuresta. anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  66. Varsinaista kesätuoksua en ole löytänyt. Pidän yleensäkin raikkaista tuoksuista.
    luna.riitta@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Mullekin tuoksu on sillä tavalla tärkeä, että nyt ri ole mitään, kun en vaan sitä oikeaa tunnu löytävän
    Vaan osallistun, tiedä häntä vaikka osuus ja tässä olisi mun tuoksuni :). Joo, arpaonni ei yleensä ole ystäväni. Lotossakaan ei onnannut :D

    VastaaPoista
  68. Ei mulla taida olla erityistä kesätuoksua.. Läjä erilaisia, joista poimin mielen mukaan. Mutta kyllähän ne aika kevyitä tuoksuja on, jotka käteen eksyy tähän vuodenaikaan.

    VastaaPoista
  69. Miss Dior ollut monta vuotta suosikkituoksuni ja keväällä ostin tämän Guerlainin Mon tuoksun ja siitä taitaa tulla toinen suosikkituoksuni.

    VastaaPoista
  70. En ole vielä löytänyt.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  71. En ole omaa kesätuoksuani löytänyt. Tuo kuvailusi sai kiinnostumana tosta tuoksusta, joten liitynpä mukaan arvontaan! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  72. Tämä ihana tuoksu on ostoslistallani, jollei arpaonni satu käymään. Tällä hetkellä kesätuoksuna on Love Story.
    mrstiitu at gmail.com

    VastaaPoista
  73. Vielä on löytämättä

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  74. 2teinin yh:na rahaa kalliisiin hajusteisiin ei ole, mutta löydän aina silloin tällöin hyviä ns.halppistuoksujakin..tällä hetkellä ihan Cittarista ostettu Puman tuoksu käytössä, hyvä sekin :)
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  75. Body shopin mango tuoksu on tämän kesän the tuoksu! :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Ei ole vielä löytynyt :)
    peippponen@gmail.com

    VastaaPoista
  77. En ole vielä löytänyt mitään yhtä erityistä.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Escada tulee ekana mieleen, kun joku pitää valita.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  79. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  80. Tuoksuja tulee aina vaihdeltua, eli ei ole vielä löytynyt.

    ritanortunen@gmail.com

    VastaaPoista
  81. En ole vielä löytänyt tänä kesä :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.