Aamiainen palmujen alla

 Naistenpäivän aamu meni ihania naisten kanssa palmujen alla. Itse lähdin jo kukonlaulun aikaan kohti Helsinkiä. Vaikka nukuin 4,5 tuntia niin aamusella tai siis aamuyöllä ei tehnyt yhtään vaikeaa nousta ylös. Taitaakin olla niin, että mitä kauemmin nukun sitä väsyneempi olen. Mutta joo, olin saanut kutsun Kasvitieteelliseen puutarhaan tutustumaan Garnier Responsen uutuuksien lanseeraukseen. Itse en ollut koskaan ennen käynyt Kasvitieteellisessä puutarhassa, joten oli todella mielenkiintoista päästä sinne.  Kuvia tulee nyt sitten todella paljon kun en osannut rajata niitä vain muutamaan :D 

Vastaanotto oli aikas kiva.







Mikäs sen parempi tapa aloittaa naistenpäivä kun nauttia aamiaisesta palmujen alla ja ympärillä ihania naisia <3 Siis aivan loistavaa. Ihanan vihreää joka puolella kunhan ei vain katsonut ulos :D





 Alimmainen annos oli Maijun Pinkit Korkokengä- blogista. 



Pääsimme nauttimaan myös kertakaikkisen ihanasta käsihieronnasta ja samalla tutustua lähemmin tuotteisiin.  Olihan sitä pakko mennä ottaan yksi seppele kuvakin. Hiusten väri on muuttunut jo paljon vaaleampaan ja vieläkään ei olla lopullisessa värissä. Sitten kun jossain vaihessaa saadaan pää kuntoon niin laitain ennen ja jälkeen kuvat :)




Huomasin muuten, että ainakin täällä Tampereella  Sokoksessa on näiden ihanien uutuustuoteiden Garnier Body tapahtuma 14-20.3.
Uudet vartalotuotteet ovat 27.3 asti -15% alennuksessa ja hiustuotteet -25% alennuksessa. Itse olen ihastunut noihin naamioihin. Hiukset tuntuvat niin ihanilta naamion jälkeen ja niitäkin löytyy eri hiustyypeille omansa. Uutuutena MYthic Olive on tarkoitettu erittäin kuiville ja käsitellyille hiuksille ja saman sarjan vartalotuotteet erittäin kuivalle iholle. Tuoksu näissä on muuten ihana <3




Saimme mukaamme myös muutamia tuotteita näistä uutuuksista kotiin testattavaksi ja vielä en ole niitä kerinnyt kunnolla testaamaan. Tuoksuttelemaan olen kyllä kerinnyt  :)


Kiitos L'Oreal ihanasta Naistenpäivän aamiaisesta mielenkiintoisessa paikassa mielenkiintoisten uutuuksien parissa <3

Harmittaa niin paljon kun minun piti tällä hetkellä olla Lushilla Glitteripippaloissa ja valitettavasti kuski teki oharit. En sitten enää kerinnyt hommaamaan junalippuja joten ne pippalot jäivät väliin. MÄ niin rakastan glitteriä.. äääh.

Oikein ihanaa lauantai-iltaa meille kaikille. Itse nautin hieman juustoa ja punaviintä ja ripottelen ehkä hieman glitteriä ;)


Love

6 kommenttia :

  1. Oh, kiitos pienestä "maailmastapoistumisesta!. Sitä se varmaan oli. DzDzzzz. Kiitos, Dzinni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ole hyvä vaan ja joo todellakin siltä tuntui. Ilma oli lämmin ja kostea ja ihanaa vihreää joka puolella <3

      Poista
  2. Kaunis tuo vikan kuvan prkidea. <3

    VastaaPoista
  3. Tuo aamupäivä oli hurmaavasta hurmaavin ja oliivituotteiden tuoksu, aah. Kiitos kivasta seurasta. <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköinen paikka tuo kasvitieteellinen puutarha. Enpä ole siellä käynyt moneen vuoteen.
    Rentouttavaa lauantai-iltaa ♡

    VastaaPoista
  5. Voi mitä tilaisuuksia! Ymmärrän harmituksen, mä olen missannut kaikki tilaisuudet 3kk:n ajan ja ostetut junaliput jääneet käyttämättä....

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.