Facebookin profiilikuvia vuosien varrelta

Monessa blogissa on jo jonkin aikaan pyörinyt haaste, missä on ollut 10 vuoden ajalta Facebookin profiilikuvia. Haaste tuntui niin hauskalta, joten nappasin siitä myös itse kiinni. Itse en ole vielä kymmentä vuotta Facebookissa ollut vaan mukaan olen lähtenyt vuonna 2009. 

Tämä ensimmäinen kuva on otettu Porin keskustassa Kokemäen joen rannassa. Olin silloisen avopuolisoni kanssa menossa viettämään Juhannusta Kirjuriluotoon, mihin hän oli voittanut liput. Ilta oli ihana ja lämmin. 


Tämä kuva taas on vuodelta 2010 ja tässä sitä ollaan yökerhossa mutta ei ole kyllä sitten mitään hajua, mikä tässä kuvassa naurataa :D 




2011 vuoden yhdessä profiilikuvassa olemme Antin kanssa kahden. Vien Antin sinä kesänä ensimmäistä kertaa Yyteriin ja siitä tuli myös joka vuotinen perinne. 



Rakastan kesää, vettä, auringonlaskuja ja valokuvausta. 2011 heinäkuussa kävimme myös ensimmäistä kertaa Pälkäneellä ja tästä kuvasta on tullut oma lemppari <3 Antti toimi tässä kuvaajana.



Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olemme järjestäneet vappubileet. Tämä kuva on otettu 2012.




Tuosta vappuperuukista hullaantuneen halusin itselleni pidennykset ja siihen tulikin sitten mahdollisuus saman vuoden heinäkuussa Tallinnassa. Matkalla oli mukana äitini, Cia ja hänen kaverinsa. Matka piti sisällään kampaamokäynnin lisäksi tietysty shoppailua, syömistä ja ihanaa yhdessäoloa <3 
Nyt kuulkaas iski ihan tajuton hiuspidennyskuume!:D



Seuraava kuva on meidän lemmenlomalta Roomasta vuodelta 2012. Jalat olivat hieman kovilla pitkän mutta niin ihanan ja mahtavan päivän jälkeen, että oli ihan pakko ottaa niistä kuva. Miksi tämä päätyi profiilikuvaksi, niin taisin saada samana päivänä auringonpistoksen :D 




Tämän seuraavan, 2015 vuonna otetun kuvan stooria en kyllä saa päähäni mutta olemme Härmässä, Antin isän luona. 



Ei nämä punaiset hiukset olleet hassummat. Tässä suuntasimme ystävämme häihin vuonna 2014. 




Eihän sitä Porilaisena voi muuta kannattaa kuin Ässiä! Vaikka olen asunut Tampereella reilu 7 vuotta niin porilaisuutta ei vaan saa pois. Kerran porilainen, loppuelämän porilainen. 



Oi, kuinka tykkäsinkään näistä vuoden 2016 Roosa-nauha kynsistä . Lakkauksesta voit lukea enemmän täältä. Muita lakkauskuvia ei profiilikuvissa ole näkynyt. 

Lumene




Jonkin aikaa olin ilman pidennyksiä mutta sitten halusin ne taas takaisin ja Tallinnassa sitä taas oltiin samalla porukalla. 



Tallinna


Tämä kuva sai kuumeen vielä isommaksi noista pidennyksistä. 

Yksinkertaisuus kunniaan ja mustavalkoisuus tietysti :D 









Töihin menossa kirpakkana pakkasaamuna viime vuonna. Mittarissa oli reilut 25 astetta pakkasta. Vieläkin purisuttaa, kun ajattelenkin tuota aamua. 

Alla olevalle kuvalle en ole tehnyt mitään vaan kuva kulma sai aikaan sen, että Milo olisi jättiläinen :D 



Seuraavassa kuvassa ollaan menossa viime vuoden We Love the 90's festareille ja samana päivänä oli mun synttärit. Nämä punaiset lasit ovat olleet matkassa mukana alusta asti ja tänä vuonna matkaavat taas elokuussa noille huikeille festareille. Tässä ollaan muuten suht vaaleita. 


Lopuksi vielä tämän hetkinen profiilikuva, joka muuten on ollut huhtikuun lopusta lähtien. Taitaa olla aika taas vaihtaa sitä. 



Tämän postauksen ansiosta löysin sellaisia kuvia, mitkä olin ihan vallan unohtanut. Yhteensä profiilikuvia oli 83. Jos joku ei ole vielä napannut kiinni tästä niin suosittelen! Laitta ihmeessä linkki postauksesta tuonne kommenteihin, jos olet jo tämän tehnyt, niin käyn lukasemassa. 

Oikein ihanaa viikonloppua <3 

Love


14 kommenttia :

  1. Kivoja kuvia :) Kovasti on erilaisia lookeja. Harmittavasti yökerhokuva ei näy ainakaan minulle.

    Muksaa viikkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Jostain syystä se kuva oli jäänyt pois mutta nyt asia on korjattu :)

      Poista
  2. Hauskoja kuvia, monenlaista on mahtunut Face-vuosiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joidenkin kuvien kohdalla miettii nyt, että mikä ihme tuossa oli takana :D

      Poista
  3. Sulla oli tosi kivoja prodiilikuvia.
    Mukavaa viikonloppua Marina!

    VastaaPoista
  4. Mä olin unohtanut noi roosanauhakynnet, miten upeat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin unohtanut ni kuule itekkin :D Nämä on kyllä yhet mun lemppareista :)

      Poista
  5. Kivoja kuvia:)
    Tummat pitkät hiukset sopii sulle tosi hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitto Sari, oon ihan samaa mieltä noista hiuksista :) Arvaa vaan, kuinka suuri kuume on ottaa pidennykset :D

      Poista
  6. Minä tein tämän tänä aamuna. Ja tulin kurkkaamaan, ketkä muut ovat tehneet.
    Kiva kuvakavalkaadi sinulla. Muistoja. Olet hyvin kuvauksellinen!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tuula, sinun kommenttisi on mennyt ihan ohitse! Pahoittelut <3 Tämä on kyllä tosi kiva haaste ja yksi niistä mihin halusin lähteä mukaan :) Kiitos Tuula sinulle kauniista sanoistasi <3

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.