Kevät toi tullessaan myös minulle uuden alun

Voi kuinka ihana sää eilen oli. Aurinko lämmitti, linnut lauloivat ja todellakin kevät on nyt täällä. Olimme miehen kanssa koko päivän ulkona tekemässä pihahommia ja samalla nauttien ihanasta säästä. 

Nämä kuvat olen kuvannut eilen meidän pihalta :) 

makro






nuppu

makro














flower





Aikaisemmin kerroinkin, että otan loikan tuntemattomaan ja nyt se on sitten tehty. Pelottaa tietysti mutta samalla olen todella onnellinen ja tiedän, että olen tehnyt oikean valinnan.  Tästä lähtee uusi jännittävä alku yrittäjänä. Maailma on auki ja innolla otan vastaan kaiken mikä eteeni tulee. 

Oikein ihanaa ja energistä tiistaita ja näillä kuvilla osallistuin Makro Tex - haasteeseen ja aiheena oli kevät. 

Love







42 kommenttia :

  1. Ihanat kuvat. Käykö teilläkin jäniksiä napsimassa krookuksia? Onnea uusiin haasteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin vielä ovat saaneet olla suht rauhassa krookukset. Milo kyllä ajaa ne tiehensä :D

      Poista
  2. Upeat kuvat 💖 Ja onnea uusiin tuuliin 😊

    VastaaPoista
  3. Hyvin kauniit kuvat ja onnea uuden alkuun Marina <3

    VastaaPoista
  4. Onnea mielettömästi yrityksen perustamisesta! Oon varma, että pärjäät <3
    Ja upeita kuvia kukkasista. Meillä on vielä 20-30cm lunta, niin ei ole vielä kukkia näkynyt :D Jospa ne lumet pian meiltäkin lähtis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Maria <3 Tässä menee kyllä hetki ennenkuin sitä oikein tajuaa mihin on lähtenyt :D Mutta olen nyt onnellinen :)
      Meillä on takapihalla yhdessä kukkapenkissä lumihuntu mutta muuten on onneksi kaikki kyllä sulaneet.

      Poista
  5. Onnea yrittäjyyteen.
    Aivan upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Itse ihastuin noihin kahteen alimaiseen :)

      Poista
  6. Ihanan intensiiviset lähikuvat uutukaisesta kasvusta ja kukinnasta.
    Tulkoon urastasikin kukoistava 🌹

    VastaaPoista
  7. Aiotko vielä kauan pitää hulluja jännityksessä vai voisitko kertoa enemmän sun yrityksestä :)? Kuulostaa samaan aikaan ihanalta ja jännältä. Onnea vielä uudemman kerran <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahhaaa! Olen tälläinen sekatyöläinen, kenellä on maailma avoinna :) Mielentila on juurikin onnellinen mutta samalla hieman pelko persuksissa, että miten kaikki menee. Kiitos ihana <3

      Poista
  8. Onnea ja sinnikkyyttä matkaan uudelle yrittäjälle <3

    VastaaPoista
  9. Onnea Marina, tulevaan - sitä sinä ansaitset! ❤ kauniita kuvia, tuntuupa hassulta näitä katsellessa ajatella sitä viikonlopun räntämyräkkää mikä ainakin täälläpäin jylläsi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 Täälläkin sitä lunta tuli kyllä ihan mukavasti mutta onneksi ovat vain muistoissa :D

      Poista
  10. Voi mitä kaikkea ihanaa kukkaa sinulla siellä kasvaa. Kevät on niin ihanaa aikaa kun luonto heräilee. Onnea uuteen alkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioneita odottelen innolla ja toivon kovasti, ettei vesisade niitä tänä vuonna kaada heti.

      Poista
  11. Ihania kevään kukkia olet upeasti kuvannut <3. Kaikkea hyvää uuteen tulevaisuuteen <3

    VastaaPoista
  12. Upeita kuvia ja lämpimät onnittelut tuoreelle yrittäjälle :)

    VastaaPoista
  13. Onnea uuteen alkuun! :) Meillä kyllä on näkynyt citykaneja syömässä krookuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Nyt tänään huomasin, että parit krookukset oli mennyt parempiin suihin :D

      Poista
  14. Ihania kuvia! Kevät ja kukat kuuluvat yhteen.
    Ja paljon onnea tuoreelle yrittäjälle! Kevät on uuden aikaa!

    VastaaPoista
  15. Herkät ja kauniit kevätkuvat! Onnea uusille urille :)

    VastaaPoista
  16. Ihanaa Marina että uskalsit loikata uuteen,ja paljon onnea ja menestystä sillä tiellä:) Ihanat krookukset,muistan kyllä hyvin miten ihanaa on nähdä aurinkoa talven jälkeen.Täällä taas ihan päinvastoin,rakastan pilvisiä päiviä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun pitää lähettää se aurinko tänne niin mä voin lähettää nämä pilvet sinne :D Nyt silti on ihanan aurinkoista tänään mutta huomenna pilvet ottavat taas vallan :)
      Kiitos Jael, kyllä sitä päätöstä mietittiin useampi kuukausi.

      Poista
  17. Paljon onnea yritykselle! Voiko sinut tilata meikkaamaan, stailaamaan ja kuvaamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Laita ihmeessä minulle sähköpostia millaisia kuvia sinulla on mielessä? :)

      Poista
  18. Tsemppiä sinulle! <3

    Kauniita kuvia!!!

    VastaaPoista
  19. Wau! Paljon onnea ja menestystä uusille urille! Rohkeita hyppyjä on joskus tehtävä.
    Kuvat on todella kauniit.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.