Sodastream kuplia ja arvontaa



Vesi on meille elinehto ja vanhin voitehista. Se on tärkeä myös meidän ihon kannalta. Vaikka kuinka käytämme erilaisia ihovoiteita niin iho kaipaa myös vettä sisäisesti. Ilman vettä me eikä mikään muukaan elollinen täällä maapallolla kauaa hengissä pysyisi.
Itse yritän juoda vettä päivän aikana 1-1,5 litraa ihan vain jo aineenvaihdunnan vuoksi, vaikka se tarkoittaa sitten sitä, että vessassa saa sitten juosta vähän väliä. Silloin vielä, reilu kuusi vuotta sitten, kun poltin tupakkaa, minulla oli aina vesilasi vieressä niin töissä kuin kotonakin. Lopetettuani tupakoinnin saattoi välillä mennä päivät niin, että illalla tajusin, etten ollut koko päivänä juonut lasillistakaan vettä!
Onneksi niitä päiviä ei enää ole vaan raikas vesi kuuluu jokaiseen päivään enemmän tai vähemmän.

Viimekuussa kirjoittelinkin siitä, kuinka ylpeitä me suomalaiset saamme olla meidän puhtaasta hanavedestä ja sehän on maailman parasta hanavettä. Sen jutun pääset muuten lukaisemaa tästä. J

Kuplilla vai ilman?




Rakastan kuplia, oli sitten kyseessä skumppa taikka vesi. Kuplat antavat nostetta juomalle ja jotenkin kuplat vain parantavat makua tai itsestä tuntuu siltä ainakin. :D Onneksi niitä kuplia voi lisätä myös ihan hanaveteen. Ja mikä parasta,  vielä tosi helposti ja nopeaa SodaStreamin avulla.
Miettikääs sitä muovipullojen määrää mitä tulee kannettua kaupasta kotiin? Meillä, kun ei maitoa juoda, ruokajuomana on ihan vesi kuplilla taikka ilman.

SodaStream





Meillä on ollut SodaStream jo vuosia, en muuten edes muista aikaa ilman sitä. Vieläkin on kone käytössä mutta nyt meidän äidin mökillä. Siinä vanhassa joutui pyörittämään sen pullon kiinni itse koneeseen mutta nyt näissä uusissa ei tarvitse kuin vain työntää se paikoilleen. Arvatkaas, kuinka monen monta kertaa sitä on alkanut sitä pulloa pyörittää?  : D





SodaStreamerissa voit itse valita kuplien määrän ja saat aina tuoreilla kuplilla olevaa vettä. Itse inhoa niitä vissyjä, mitkä ovat läträäntyneet ja tieto kuplista näkyy vain pullon etiketissä.
Koska meillä rakastetaan kuplia, juomissamme on aina täydet kuplat.





Itse tekemällä saa juurikin sen makuista juomaa kuin haluaa. Välillä käytämme ruususuolaa, toisinaan taas sitruunaa tai limettä antamassa makua vedelle. Loistavia makua antamaan ovat myös kurkku ja mansikat. Kannattaa rohkeasti kokeilla eri vaihtoehtoa. Valmiitakin makutiivisteitä on myynnissä.




Kuvissa näkyvä malli on Source. Tässä led-valot ilmaiset kuplien määrän. Näitä Sodastream on tosi mukava käyttää ja kiva ottaa, vaikka mökille mukaan, koska tämä toimii ilman sähköä. Kuten kaikki muutkin mallit yhtä lukuunottamatta. Suunnitelmissa oli ottaa siitä vanhasta mallista myös kuvat mutta muistin ne kuvat vasta nyt kun olen bussissa matkalla Poriin.

Blogini täyttää sunnuntaina 4-vuotta ja synttäreiden kunniaksi on tulossa muutamat arvonnat tässä lähipäivinä ;) Ja mikäs olisikaan paras aika aloittaa arvonnat kuin N-Y-T! 
Postauksen aiheeseen liittyen palkinto on valkoinen tai musta SodaStream Spirit, joka on malliston kapein malli. Videolta näet Spiritin mallin :) 








Arvontaan osallistut vastaamalla kysymykseen: Onko SodaStream sinulle tuttu entuudestaan ja mitä kautta luet blogiani. Niin ja kumman haluat mustan vai valkoisen, jos voitat. 
Jätä myös s.postisi, jotta saan sinut tarvittaessa kiinni. Kannattaa muuten klikata samalla Facebookin puolelle ja osallistua myös siellä arvontaan ja tuplata mahdollisuutesi voittaa.

Arvonta päättyy 31.5.2017 

Onnea kaikille arvontaan!!

Nautitaan lämpimistä ilmoista ja ihanan raikkaista kuplista! 


Huomisessa postausksessa muuten vinkit näiden ihanien drinkkien tekoon, myös holittomaan versioon :) 

Love


SodaStream saatu testiin ja palkinto myös saatu

Aurinkoa, pihahommia, synttäreitä ja Kiehl'siä

nature, bugs

Eilen oli ihan huikee sää! JEEE, kesä on täällä...ainakin hetken Aurinko paistoi, linnut lauloi ja oli KUUMA! Uuden työn ansiosta pääsen nauttimaan myös päivisin ulkoilmasta ja se on ihan huippua!! Tuun avamaan mun uutta työtä ensi viikolla enemmän mutta sen voin kertoa, että onneksi otin sen loikan tuntemattomaan. 
Nyt suuntaamme hakemaan kesäkukkasia, multaa, ynnä muita kaikkia ihania ja vähemmän ihania juttuja :D Siis ylipäätänsä tavaroita mitä tarvitaan siihen, että saisin meidän pihan näyttämään edes hieman kivammalta. 
Illalla pidämme perheen kesken  grillijuhlat, katsomme mm-lätkää, tottakai! Suomi-Ruotsi, ei voisi olla parempi matsi. 
Hmmmm, pitäiskö laittaa pitkävetoa menemään??


koira
RAKAS  <3

Samalla tietysti juhlimme rakasta assistentti Miloa, hän täyttää tänään 4-vuotta. kuva on otettu eilen ja Daffykin kurkkaa sieltä <3  Pakko sanoa, että ensimmäinen vuoden aikana ei aina ollut uskoa, että tämä päivä koittaa. Kiitos oikean diagnoosin, sen avulla Milo viettää nyt tänään synttäreitä ja edessä on vielä monen monta synttäriä <3 


Kiehl's

Vaikka rakastankin aurinkoa niin se saa minulle aikaiseksi pigmenttimuutoksia kasvoissa eli maksaläiskiä. Vuosien ajan olen kokeillut monia tuotteita mutta ilman apuja, läikkiä nousi esiin joka alkukesä eli aina, kun aurinko pääsi valloilleen. Sitten sain blogiin testiin Kiehl'sin Dark Spotin. Tämän avulla niitä inhottavia pigmenttiläikkiä ei enää näkynyt. Omalla kohdalla ei enää tule yhtään kesää ilman Dark Spottia. Itse otan tuotteen käyttöön aina keväsin, heti kun aurinko alkaa lämmittämään.  
Tämä mahtituote auttaa myös niihin syvällä oleviin ihon pigmenttiläiskiin. Olen kirjoittanut tästä ensimmäisen kerran 2014 silloin kun aloitin testamaamisen. Tuotteesta pääset lukemaan lisää tästäPieni häpeän pistos iski: D Mutta aivan mahtavaa nähdä oma kehitys ja kasvu blogin kanssa :)
Jos sinulla on vähänkään pigmenttihäiriötä kasvojen ihossa, osta tämä. Et kuitenkaan halua niitä ruskeita läikkiä esim. poskillesi tai ylähuulen ympärille. Minulla oli niitä siellä ja näytti ihan siltä, että olisi ollut viikset. Kukaan meistä naisista EI HALUA sitä, että meillä mukamas olisi viikset, EIHÄN?? :D 






Alkuvuodesta pääsin tutustumaan toiseen ihanaan Kiehl'sin tuotteeseen. Kyseessä on Pure Vitality Skin Renewing Cream. Voide sisältää 99,6% luonnosta peräisin olevia ainesosia, uusiseelantilaista manuka-hunajaa ja korealaista punaista ginsengiä


Kiehl's


Manuka-hunajan tiedetään muunmuassa korjaavan ihovaurioita ja ylläpitävän ihon suojamuurin kosteuspitoisuutta. Manuka-hunaja sisältää 4 kertaa enemmän mineraaleja kuin muut hunajat. Ihan huikea luonnontuote. Itseltä löytyy kurkkutabletteja, mitkä sisältää manuka-hunajaa. 



Toivottavasti kukaan meistä ei ole tappanut tänä keväänä niitä ensimmäisiä pörrääviä mehiläisiä ( itse sanon niitä karvaperseiksi ja pelkään niitä )
sillä ne ovat olleet kuningattaria. Omalla kohdalla ei ensi tullut edes pieneen mieleenkään, että kyseiset yksilöt ovat kuningattaria ja ainoita, ketkä talvehtivat. Ilman kuningattaria, ei tule olemaan työläisiä ja ilman työläisiä, ei tule olemaan hunajaa.


Korealainen punainen ginseng puolestaan lisää ihon kosteuspitoisuutta, vähentää soluväliaineen hajoamista, ehkäisee UV-säteilyn aiheuttamaa ihon karheutta. Ja mikä parasta meille aikuisille, se tuo nuorekasta heleyttä ikääntyvälle, samealle iholle. 

Voiteen koostumus on ihanan pehmeä, ihan kuin hunaja, ilman sitä tahmeutta. Voidetta kuuluu hetken lämmittää ensin käsissä jolloin se sulaa ja sitten vasta levitetään iholle. Imeytyy omalle pintakuivalle iholle nopeasti. Tuoksusta voi aistia sen ihanan hunajantuoksun. 



Ilman niitä karvaisia pörriäisiä ei olisi tätäkään mahtavaa voidetta eli antaa kaikkien  hyönteisten elää vaikka niitä pelätäänkin :D 

Pitäkää ihanat peukkuja, että löydän kaupoista mustia kukkasia. Muutamat kukkaset odottavat ruukkuun laittamista ja istuttamista mutta haluan niitä lisää ja paljon :D 
Kaikki vinkit mustien kukkasten ostopaikoista saa ja kuuluu ilmiantaa kommenteissa :D 


Oikein ihanaa, rakkauden täytteistä viikonloppua kaikille teille ihanille  <3 <3 

Love

p.s. Kielh'siä myydään Stockmann tavarataloissa ja mene ihmeessä käymään toimipisteessä. Saat ihoanalyysin ja juuri sinun ihollesi sopivat tuotteet testattavaksi kotiin <3  Kannattaa pyytää testerit myös näistä kahdesta tuotteesta ;)