Mattapuna, joka sopii myös aikuiselle naiselle

Nuorenpana olin kova huulipunien käyttäjä. Mitä punaisempi puna niin sen parempi. Sitten jossain vaiheessa tapahtui jotain ja punaiset punat vaihtuivatkin huulikiiltoihin. Olen yrittänyt kaivella aivojen sopukoita ja löytää syyn miksi ihmeessä näin pääsi käymään mutta tuloksetta. Punaiset huulet oli vähän kuin mun tunnusmerkki. 

Aina välillä kokeilin paluuta punien pariin mutta ei, kiillot veivät mukanaan. Nyt vasta tässä ihan vuoden parin sisällä olen oikeastaan alkanut taas tykkäämään ja käyttämään huulipunia enemmän ja enemmän. 

 Pakko myöntää, että olen hieman salaa  ihastellut nuorisoa ja heidän upeita mattahuulia. Heidän innostuksesta lähdin itsekkin kokeilemaan mattapunaa mutta se tunne mikä siitä huuliin tuli, niin ei kiitos. Huuleni kuten muukin iho on taipuvainen kuivuuteen niin perusmattapunat ovat iso NO NO. 

Mutta sitten sain käteeni ihan jotain muuta. 

Clinique Pop Liquid Matte Lip Colour + Primer


Voin kertoa, että todella suurella epäilyksellä lähdin kokeilemaan tätä punaa. Mattapuna, joka on vielä nestemäinen, ei voi olla mun juttu. Toisin kuitenkin kävi :D 






Tässä Cliniquen Pop Liquid Matte Lip Colous + Primerissä kuten jo nimikin ja muuten pitkä nimi onkin :D kertoo mukana on myös pohjustustuote. Aivan loistava, varsinkin meille aikuisille. Avocado öljy, aurinkokukkaöljy ja E-vitamiini hoitavat huulten ihoa samalla kun pigmentit antavat huulille kunnon värikylvyn. 



Testiin saamani sävy on Boom pop, joka on tumma luumu. Vaikka sävy on todella tumma niin huulilla tämä on ihana. Silmämeikkiä ei ole tarvinnut sen kummoisemmin laittaa, paitsi sinistä rajausta, kulmiin hieman väriä ja ripsiväriä. Puna hoitaakin sitten kaiken muun meikin.  
Tuosta ripsarista ja rajauksesta tuleekin muuten sitten ihan omaa juttua. Loistavia tuotteita nekin:) Näin tumman sävyn kanssa saa olla levitettäessä varovainen. Ensimmäisellä kertaa otin itsekkin tuottetta hieman liikaa aplikaattoriin ja lopputulos oli kyllä aikas hupaisa. 
 Levitettyäni tätä huulille odotin koko ajan sen kuivuvan. Puna pysyi kuitenkin kosteana mutta samalla mattaisena, joka oli hämmentävää. Huulet eivät tunnu yhtään kuivilta vaan lopputulos on samettinen ja tunne huulilla kuin niissä ei oikeastaan olisi mitään. Itsellä puna ei kestänyt huulilla luvattua 8 tuntia mutta useamman tunnin kuitenkin. 



Kyllä tälläisen punan kanssa kelpaa hymyillä <3 Tämä on kieltämättä PARAS mattapuna mitä olen testannut ja itse ainakin ostan näitä lisää! Aikuiselle naisella aivan loistavalinta mattapunaksi. 


Ihanaa sunnuntai-iltaa <3 

Love

puna saatu blogiin testiin

16 kommenttia :

  1. Onpahan muuten aivan täydellisen upea sävy ja ei näytä matalta, vaan on kivaa kiiltoakin. Mattaiset mattapunat eivät täälläkään nappaa ja jos on kovin kuiva mattapuna, pelastan sen kiillolla. Tuo sävy on kuin sulle tehty ja muutenkin kauniin onnelliset kuvat. 💕😘💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman on kiiltoa heti levityksen jälkeen mutta matammaksi muuttuu hetken päästä. Kuivaksi ei kuitenkaan :)
      Kiitos Tiia <3 Ja olen kyllä tällä hetkellä aikas onnellinen :)

      Poista
  2. Wau!! Itse vasta opettelen punien käyttöä. Tämä vaikuttaa juuri niin hyvältä, mitä olen tietämättäni etsinyt/odottanut 😊 Aivan upealta näytät huulipunassa, ja muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3 , hyvillä tuotteilla saa paljon aikaan :) Ilman muuta kannattaa kyllä testata

      Poista
  3. Toi kiva puna! Sopii sun ihonsävyyn todella hyvin, ja ihan totta puhut sanoessasi, että puna sopii aikuiselle. En ihan ensimmäisenä lähtisi varhaisteinille levittämään kyseistä sävyä, mutta hieman varttuneempaa pukee todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin itse kuinka hyvältä tämä sävy itsellä näytti :)

      Poista
  4. Nää on loistavia, hiplasin näitä Cliniquen pisteellä, mutta maltoin vielä mieleni, luultavasti kesäksi on joku pirtsakka sävy itsellekin katsottava. :) Tosi nätti sävy ja sopii sulle hyvin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää mennä hiplailemaan näitä ja saada kanssa joku pirtsakka :)

      Poista
  5. Hyvä sävy ja sopii sinulle todella hyvin. En olisi mattapunaksi uskonut, jos et olisi kertonut :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on tullut kyllä oma lemppari ja käytössä ollut päivästä toiseen :)
      Kivaa tiistai-iltaa Outi :)

      Poista
  6. Tosi ihanan värinen, tykkäisin itselläkin <3

    VastaaPoista
  7. Upea väri! Kiinnitin huomiota myös silmiisi, nimittäin minulla on ihan saman väriset! Aika harvinaiset vai mitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO on kyllä! Äidilläkin on vieläkin erikoisemman sävyiset kuin minulla ja Cialla on myös vihreät silmät. Olen silti aina salaa toivonut ruskeita :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.