Meidän olohuoneen uusi ilme saatiin aikaan Esmeralda-matolla

 Aurinko, linnun laulu, sulavan lumen ääni ja se alkavan kevään tuoksu saa minut hurmioon. Joka kevät omalla kohdalla alkaa pesänrakennus tai oikeastaan pesänmuutos. Omalla kohdalla se tarkoittaa uutta mattoa ja tyynyjä, vaaleampia verhoja, viherkasveja ja kukkasia maljakossa. Mikään sisustaja en ole ja tästä syystä olisi kiva päästä joskus sisustuskurssille, josta saisi vinkkejä oman kodin sisustamiseen. 







Ruskea on meillä vahvasti esillä olohuoneessa, seinistä löytyy ruskeaa, arkku ja piironki on ruskeat ja samoin ruskeaa löytyy myös koirista :D  
Tämä olohuoneen lautaseinä on oma lemppari kaikista meidän seinistä ja siitä en luovu vaikka mikä olisi :D Kun seinillä on tummia sävyjä, raikkautta ja vaaleutta on saatava aina keväisin sitten tekstiileillä. 




Matolla saa paljon uutta ilmettä ja vanhat huonekalutkin näyttävät ihan erilaisilta. Sohvan uusiminen on edessä sitten, kun Daffy on jonkin verran kasvanut ja sen pentu innokkuus hieman tuosta laantuu. 
Design from Scandinavian verkkokauppa on täynnä toinen toistaan upeampia mattoja. Meillä maton tärkein valintakriteeri on maton käytännöllisyys. Koiran kanssa, kun ei ihan kaikki matot toimi kovinkaan hyvin. Käytännöllisyyden jälkeen tuleekin sitten se ulkonäkökysymys.




Esmeralda villamatto nousi esiin yksinkertaisen tyylikkyytensä, ajattomuutensa ja käytännöllisyytensä vuoksi. Ensinnäkin matto paranee vuosi vuodelta ja maton pinta on käsitelty likaa hylkiväksi. Maton pohjassa on myös liukumaton EVAPOLYTEX. Voin kertoa, että tuon EVAPOLYTEXin ansiosta matto ei todellakaan mene rullalle  kovimmassakaan vauhdissa. Meillä Milo ja Daffy vetää välillä meinaan tuhatta ja sataa ympäri huushollia. Koiraperheen matto valinnaksi täysi kymppi! 
 Esmeralda-matto on myös loistava valinta lapsiperheeseen. 
Chenille-kantilla kantatut reunat ovat piste iin päälle. 




Valitsin meille tämän harmaan maton ja matosta löytyy harmaan lisäksi valkoinen, musta, beige, ruskea. Maton väri luonnossa on sinertävän harmaa, hieman tummempi mitä verkkokaupan kuvassa. 




Design from Scandinavia verkkokauppa on kunnianosoitus suomalaiselle suunnittelulle, elämäntavalle ja valmistukselle. Tuotteet ovat tarkoin valittuja ja verkkokaupan ansioista jokainen saa palan pohjoista sinne missä ikinä asuukaan. 
Verkkokaupasta löydät mattojen lisäksi huonekaluja, sisustustuotteita ja erilaisia kodintekstiilejä.



Ihastuin näihin ihaniin mustavalkoisiin Lennolin Dolce Vita koristetyynyihin. Mustavalkoiset koristetyynyt on suunnitellut Jukka Rintala ja kuosi on Suomi 100 v. juhlakuosi. Ajattelin ensin nämä olohuoneeseen mutta siirsin ne kuitenkin makkariin, löytyyhän sieltäkin mustaa, valkoista ja harmaata. Tyynyjen materiaali on silkkiviskoosi, joka viimeistelee tuon ihanan pitsikuvion. 





Samalla innostuin tekemään meillä myös lukunurkkauksen ikkunan eteen. Kun vain jossain vaiheessa kerkeisi lukemaan. Lepakkotuolin kannoin kuvaushuoneesta ja taljan kosmehuoneesta. Harmaa, valkoinen, ruskea ja ripaus mustaa ovat meidän olohuoneen sävyt tämän kevään ja kesän. 






Postaus on tehty yhteistyössä Desing from Scandinavia verkkokaupan kanssa ja iloiksen sain jakaa teille alennuskoodin verkkokauppaan. Koodilla Dior15 saat 15% alennuksen ostoskorin tuotteista ja pienen palan pohjoista kotiisi <3 
Koodi on voimassa 25.3. asti. Koodin käytöstä en hyödy mitenkään 



Ihanaa torstai-iltaa 

Love


10 kommenttia :

  1. Hyvältä näyttää uusi matto.
    Ihanaa loppuviikkoa Marina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on kyllä <3 Tyylikäs ja käytännöllinen.
      Ihanaa sunnuntaita Outi <3

      Poista
  2. Kivan näköinen matto, sellainen helppo, mihin ei kyllästy. :)

    VastaaPoista
  3. Teillä on kivannäköinen koti :)

    Oon metsästänyt uutta mattoa sekä olohuoneeseen, että makkariin - sävynä juurikin tuollainen harmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitti Kaisa :) Hieman kyllä jänskätti laittaa kuvia tänne. Harmaa on kyllä kiva ja helppo sävy yhdistää muihin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maiju <3 Vaikkei tämä olekaan mistään sisustuslehdestä niin pääasia, että itse tykätään :)

      Poista
  5. Käytännöllinen matto ja näyttääkin kivalle:) Meillä mmyös ruskeita aika massiivisia huonekaluja joten kevyen vaaleat sävyt keventävät kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja muuten tuntuukin tosi mukavalle paljaissa jaloissa :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.