Maaliskuun Bette box piti sisällään bloggaajien suosikkeja

Mihin tämä aika oikein menee? Vai tuntuuko se vaan, että näin vanhemmiten, kun ei enää ole niin energinen mitä sitä parikymppisenä oli, aika menee ihan liian lujaa ohi? 
No oli miten oli, helmikuu on vaihtunut maaliskuuksi ja sehän tarkoittaa uutta Bette Boxia! 

tulppaanit

Maaliskuun Bette Box


Maaliskuun Bette Box on bloggaajaboxi eli sisältö pitää sisällään muutaman bloggaajan suosikkituotteita. Voi, että kuinka ihanaa olisi joskus päästä itse vaikuttamaan boxin sisältöön. 

Biozell Color Mask sävyttävä tyvispray



hiukset



Nämä sävyttävät tyvisprayt ovat käteviä pidentämään värjäysaikaa tai vaikka jos saat yllätyskutsun juhliin ja peiliin katsoessa huomaat ihan hirveen juurikasvun eikä aikaa ole enää mennä kampaajalle. Silloin  tyvispray ovat pelastava enkeli. Tämä  Biozellin Color Mask antaa myös ryhtiä ja rakennette kuivashampoon tapaan. Tämä oli Stay fresh-blogin Mariannen suosikki.
Ovh. 8,30€ / 200ml, boxissa täysikokoinen

Minulla oli boxissa punainen sävy. Omalla kohdalla tämä lähtee eteenpäin, kaapissa on kuitenkin oikeakin sävy ja sitä olen käyttänyt kyllä.  Toivottavasti muitakin sävyjä on liikenteessä, jotta tilaajat pääsevät käyttämään myös tuotetta. 

Batiste Stylist xxl volume spray


tupeeraussuihke

Batisten kuivashampoot ovat monelle meistä  tuttuja tuotteitta, voisi melkein puhua klassikosta. Kuivashampoo kuuluu itsellä vakio tuotteisiin, sillä on pelastettu muutamat työpäivät, kun aamusti on hiukset näyttäneet aikas hirveiltä. Ensin mietein, että miksi melkein kaksi samanlaista tuottetta on boxissa mutta tämä onkin tuuheutta antava tupeeraussuihke, hmmmmm. Batisten kuivashampoita olen testaillut ja niitä löytyy tälläkin hetkellä kaapista mutta tätä tupeeraussuihketta en ole. Oma hento kuontaloni menee pitkin päätä, joten innolla testaan tätä. 
essie's blogin Essin lemppari
Ovh. 7,90€ / 200ml, boxissa 50ml

Lumene Color Correcting meikkivoide






CC- ja BB-voiteet kuuluvat myös itsellä lemppareihin ja varsinkin kesällä ei paljon meikkivoidetta tule käytettyä vaan CC- ja BB-voiteet hoitavat homman. Tässä Lumenen kevyessä 6-in-1 CC-voiteessa on myös aurinkosuoja 20. Sisältää myös supisuomalaista lähdevettä, lakansiemenuutetta ja puolukansiemenöljyä. 
Miten niin liikaa-blogin Elisan loistava valinta! Sävy ei vaan ole tarpeeksi vaalea, että voisin käyttää vielä mutta kunhan hieman päivetystä olen saanut niin sitten kyllä. 

Ovh. 15,90€ / 30ml, boxissa täysikokoinen

Nivea Men Sensitive After shave Balm



Monet bloggaajat  ja vloggaajat ovat tätä Nivean After shavea hehkuttaneet ja muutaman kerran olen itsekkin ollut tätä ostamassa mutta sitten kuitenkin laittanut sen takaisin hyllyyn. 
Miehille tämä on omiaan parranajon jälkeen rauhoittamaan ihoa ja meille naisille meikin pohjustukseen. Joku saattaa olla siellä nyt, että ANTEEKS MITÄ mä just luin! :) Itse olen ollut hieman skeptinen tämän suhteen ja ehkä siitä syystä jäänytkin sinne hyllyyn mutta onhan tämän oltava hyvä, jos Ida Jemina Idajemina-blogista pitää tätä suosikkituotteenaan. Testiin päätyy ilman muuta. 
Ovh. 7,75€ / 100 ml, boxissa täysikokoinen

Màdara Exfoliating Scrub


kuorinta

Exfoliating Scrub kuorinta pitää sisällään aprikoosin ja kauran öljymolekyylejä, jotka sitovat iholta epäpuhtaudet. Kuorinta stimuloi solujen luontaista uusiutumista ja tekee ihosta hehkuvamman ja kirkkaamman. Sopii kaikille ihotyypeille. 
Tämä kuorinta on Glitz & Glam-blogin Minnan suosikki. Tätä kuorintaa en ole kokeillut eli testiin pääseekin jo heti tänään. 

Ovh. 24,90€ / 60 ml, boxissa 12,5 ml


Mitäs olin mieltä sisällöstä?


Jotenkin odotin ehkä hieman enemmän kahden ensimmäisen boxin jälkeen. Nälkä kasvaa syödessä, eikös se niin mene? :) 
 Hyviä tuotteita kaikki mutta en ehkä itse olisi samaan boxiin laittanut kahta suht samankaltaista hiustuotetta vaikka toinen niistä antaakin väriä tyveen ja varsinkaan punaista, jota moni boxin tilaajista ei taida käyttää. Tuon Madaran kuorinnan olisi kyllä ennemmin ottanut täysikokoisena ja Nivean After Shaven testerinä. 

Omat lempparini oli Elisan suosikki Lumenen CC-voide ja Minnan Madaran kuorinta. 

Huhtikuun boxissa luvataan olevan mm. 5 täysikokoista tuotetta, mielenkiinnolla jään itse odottamaan mitä ne ovat. Jos sinulla heräsi myös mielenkiinto niin oman boxin pääset tilamaan TÄSTÄ 
(itse en hyödy tilauksista tai klikkailuista mitään ) 

Voi luoja, älä anna tämän viikonlopun mennä liian lujaa. 

Love

16 kommenttia :

  1. Totta turiset, aika menee nopeammin kuin nuorena...ihan epäreilua.
    Onneksi noita boxin tuotteita voi laittaa jakoon, mutta tuo CC voide ja Batisten hiusjuttu olivat kyllä kivoja.
    Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä ajan kulumisesta!
    Ihanaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  3. Mun lemppari olisi ehdottomasti ollut Mádara! Muuten aika laimeahko boksi, jos multa kysytään :D

    VastaaPoista
  4. Minusta värilliset/sävylliset hiustuotteet eivät oikein sovi boxiin, koska se on ihan arpapeliä osuuko sopiva sävy saajalle.

    En haluaisi marmattaa, koska en ole Bette boxin tilaaja, mutta olin hilkulla tilata tämän bloggaaja-boxin. Täytyy jälleen kerran vaan todeta, että onneksi en tilannut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Samaa mieltä hiustuotteista, etenkin sävyllisistä. Miulla on kaksi pulloa sitä ruskeaa kaapissa, en ole testannut onko sekin liian tummaa.

      Poista
    2. Betteboxin kauneusprofiilissa piti kertoa oma hiusväri ja kuvittelen että sillä perusteella pitäisi tulla oikeanvärinen tuote ! Aivan samansävyistä on tietenkin vaikea saada, mutta sinnepäin.

      Poista
    3. Ahaa, no sitten tuo sävyllinen tuote on enemmän ymmärrettävissä...

      Poista
    4. Minä olen kertonut olevani vaalea, en värjää hiuksia, sain punaisen suihkeen... Täytyy laittaa johonkin kiertoon, en edes tunne punaiseksi hiuksiaan värjäävää. Bloggaajaboksi ei ole maineensa veroinen...

      Poista
  5. Voivvv.. kyllä harmittaa tästä maksaa.. tyvisuihke todella huono idea kun ei tiedä paketin saajan hiusten väriä. Näin blondina toivon etten punaista saa. Ainut mikä vaikuttaa kivalta niin tuo kasvonaamio testeri ja cc voide. Ja voide on todennäköisesti myös minulle liian tumma. Nyt sitten kerrotaan että seuraavassa boksissa 5 täysikokoista tuotetta, tiesivät siis varmaan itsekin että tämän seurauksena tilausmäärä karsiintuu

    VastaaPoista
  6. Tämä oli eka bette boxi jonka tilasin ja alkuun tuijotin suu auki että miksi tuota niveaa mutta sitten muistiini palautui tämä primeri juttu no pääsempä sitäkin kokeilemaan jos ei toimi menee ukolle siihen oikeaan alkuperäiseen tarkotukseensa. Itse sain tyvisprayn tumman ruskeana ja on hiinä ja hiinä jääkö omaan käyttöön. Kuivashampoo on aina plussaa :) cc voide oli iloinen yllätys en nimittäin ole koskaan selllaista käyttänyt mutta sopinee parhaiten aamuvuoroon kun pitää vähäisen ehostaa itseään. Ja tämä kuorinta! Testailin jo eilen ja ah miten ihanan tuntuista se oli!

    VastaaPoista
  7. Oli tosiaan ehkä aavistuksen laimeampi boxi kuin edelliset. Ehdottomasti Lumene oli tän boxin helmi ja Màdaran kuorinta. Mut noi muut on plaah.

    VastaaPoista
  8. En taaskaan malttanut olla spoilaantumatta kun näyttää etten huomennakaan vielä boxia taida itselleni saada.. Nyt sitten jännityksellä odotan sattuisiko tyvispray jossain sopivassa sävyssä ja Lumenen CC vaaleassa sävyssä. Olen kyllä samaa mieltä, että jokin muu kuin aftershave olisi voinut täysikokoisena olla, kyllähän tuon voi primerina testata mutta jotenkin epäilen etten tuolle syty eikä mieskään noista tuotteista niin piittää..

    VastaaPoista
  9. Joo, näin blondina sitä paljon tekeekin punaisella tyvisuihkeella :D
    Aika surkea boxi, mutta niin nämä bloggaajaboxit on olleet joka kerta, poikkeuksena myös joka kerta Minnan valitsema tuote.
    Toivottavasti suunta boxeilla ei taas ala olemaan tämä :(

    VastaaPoista
  10. Mulla kävi tuuri kun sain blondin suihkeen joka tulee käyttöön mutta Lumenen CC-oli liian tumma.Toki voin kierrättää, mut kun itse maksaa boxista niin ensisijaisesti haluais omaa käyttöön.No katselen vielä mitä seuraava kuukausi tuo tullessaan :)

    VastaaPoista
  11. En ole boksin tilaaja, mutta eikö punaisen suihkeen yksi käyttötarkoitus ole suihkia esim. väliaikaisia punaisia latvoja pitkiin hiuksiin...? (Vaikka siinä lukeekin "tyvispray".) Se selittäisi, miksi tuo sävy on tainnut olla yleisin vaihtoehto. Eivätkös värilliset pituudet ole just tätä päivää? :)

    VastaaPoista
  12. Oi niin innolla boxia odotin ja tänään sen sain.. Boxin kolme täysikokoista itseltä löytyy, ollut jo pitkään ja käyttökertoja pari hassua kun en oo niistä niin innostunut.. Tyvispray sotkua aiheuttavaa, cc:stä itselläni on sävy deep joka sekin tuntuu useimmiten liian vaalealta eli mitenköhän medium, ko. 'primerille' muuten vaan ei oikein käyttöä.. Eli nuo kaksi pikkuruista boxin ainoat itselle uudet juuri tuollaisena. Aina ei voi voittaa :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.