Valokuvia Kallosta ja Yyteristä

Makro Tex-haaste

Olen ollut ihan päivistä sekaisin ja jotenkin kuvittelin, että eilen oli vasta maanantai. Minun piti postata siitä meidän Tallink Megastarin neitsytmatkasta ensin mutta, koska päätin taas ottaa uudelleen osaa Makro Tex- haasteeseen niin laitetaan se ensin ulos. 

Tämän kertainen aihe on ruskea ja yksi kuvauskohde tuli heti mieleen ja sehän on tietysti kukas muukaan kuin rakas assistentti! Uusille lukijoille tiedoksi, assistentti on meidän koira Milo, joka on aina mukana joka paikassa ja "auttamassa" parhaansa mukaan :D Joskus assistentista ei ole kyllä kuin haittaa vaikka kuinka parhaansa yrittää :D 

Kuvat olen ottanut parisen viikkoa sitten, kun kävimme Porissa. Kun kerran Porissa ollaan niin sitä ei voi olla käymättä Kallossa ja Milon kanssa Yyterin koirarannalla. Samalla testailin salaman käyttöä vastavalossa. 
Osuimme juuri oikeaan aikaan paikalle, taivas aukeni ja aurinko pääsi näyttäytymään. Kallosta otettuja kuvia tulee myöhemmin, koska ne eivät sopineet teemaan. 


dog, Kallo, Finland



Yyterin koiraranta 


Tällä kertaa saimme olla ihan kolmestaan rannalla. Sää oli loistava, tyyni, raikas meri tuoksui ja pakkasta taisi olla reilu viitisen astetta. Aurinko alkoi laskemaan pikku hiljaa meren taakse. 



sunset, beach




Pori, Yyteri, winter, beach



Yyteri, beach



winter, Yyteri, Pori, sunset, beach



Milosta on tulossa muuten myös ihan oma postauksensa, koska sitä ollaan niin kovasti pyydetty ja on se ollut kyllä itselläkin monesti mielessä :) 

Kallo jo Yyteri Porissa ovat kyllä sellaiset missä kannattaa ilman muuta käydä oli sitten vuodenaika mikä hyvänsä. 

Käy kurkkaamassa samalla millaisia kuvia muut haasteeseen osallistuneet ovat ottaneet ja niitä katselemaan pääset tästä

Onko Kallo ja Yyteri tuttuja paikkoja? 

Kivaa keskiviikkoa

Love




26 kommenttia :

  1. Ah Pori. Lapsuudessa siellä tuli oltua melkein joka viikonloppu. Mummot ja vaarit asuivat siellä. Tunnen kaupungin paremmin kuin asuinpaikkakuntani.
    Meidän suvulla oli huvilat vastarannalla Yyteriä - Preiviikissä. Oi niitä aikoja. Ikävä sekä Poria että isovanhempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kotikaupunki <3 Yyterissä tullut vietettyä kaikki kesät.

      Poista
  2. Upeita kuvia. Lapsuudesta muistan Yyterin, siellä vierailtiin perhetuttujen kanssa muutamana kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Nyt sitten vaan mies ja lapset mukaan ja ensi kesänä Yyteriin :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oi, täällä vallan puna nousee poskille :) Kiitos paljon <3

      Poista
  4. Upeita kuvia ja ai että toinen on komea. <3 Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ihana <3 kerron Milolle terkut, toivottavasti ei nouse karvoihin :D Ihanaa loppuviikkoa teille <3

      Poista
  5. Ihana tuo eka kuva, siinä on ihan leffafiilistä, mitäs elokuvaa Milo tähdittikään? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä :D <3 Mun pitää kysäistä hältä itseltään :D

      Poista
  6. En ole kyllä Porissa tainnut ikinä piipahtaa, mutta jos kävisin, niin kyllä varmasti kävisin samalla Kallossa ja Yyterissäkin. Erittäin kauniita kuvia olet ottanut jälleen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nena <3 <3 Yyteri on sellainen paikka, ettei sitä uskoisi Suomessa olevan. Jos vaan on mahdollista niin mene käymään. Kallo on toinen, sinne on ihana mennä kesällä picnikille rakkaan kanssa <3

      Poista
  7. Kivoja kuvia. Kerran on tullut käytyä ja toiste ehdottomasti uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne itselläkin veri vetää yhä vieläkin.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. <3 Yyteristä ei voi saada kuin kauniita kuvia :)

      Poista
  9. Oi oi miten ihania kuvia, niin kaunis Milo Assarisi, mieli tekisi ihan silittää. Kaunis ilma ja niin talviset maisemat. Omat Yyterin muistot jo 30 vuoden takaa. Helmeilevää helmikuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milo rakastaa silityksiä ja rapsutuksia <3 Ilma oli kyllä niin loistava, kerrankin :D Kiitos paljon kauniista sanoista <3

      Poista
  10. Upeat rusko kuvat luonnosta!
    Suloisia kuvia valppaasta koirasta.

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Kallo on <3 ja tietysti assistenttikin aina välillä :D

      Poista
  12. Hienot kuvat. Tykkään eniten venekuvasta.

    VastaaPoista
  13. Oi, tuo ylimmäinen kuva on niin upea, vastavalo toimii kauniisti. Kerrassaan upea valokuvamalli <3

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.