Haaste: jouluinen lakkaus

Nyt tekisi mieli mennä nurkkaan häpeämään tai laittaa pipo tosi syvälle päähän. Siis miten on ollut mahdollista, että olemme Heidin kanssa molemmat unohtaneet tämän meidän lakkaushaasteen viime kuussa. Tässä kuussa meinasi käydä samalla tavalla. Eilen päivällä tajusin yhtäkkiä, että KÄÄK, huomenna on 19. päivä ja meillä olisi haasteen aika. Äkkiä laittamaan Heidille viestiä, että mites on haasteen laita. Molemmat onneksi kerkesimme tekemään lakkaukset :) 

Teitä ihania lukijoita on tullut lisää aikas moinen määrä ja tästä syystä ajattelinkin hieman kertoa ensin mistä tässä on oikein kyse. Minä ja Something can go wrong- blogin Heidi aloitimme tekemään näitä haasteita vuodesta 2014 eli ensi vuonna meillä olisi 3-vuotis synttärit! Lakkaukset teemme aina jonkun, teeman, tekniikan ja sävyjen mukaan. Näemme toistemme tekeleet vasta samaan aikaan teidän lukijoiden kanssa. Välillä ollaan tehty aikas samantyylisiä koristeluita. Joskus lukijat ovat saaneet äänestyksillä vallan millaiset tehdään ja on meidän molempien miehetkin ovat kerran saaneet vallan. Kaikki meidän haaste kynnet löydät hakusanalla haaste :) Tässä kaikki näin lyhykäisesti kerrottuna :) 



Mennäänpäs sitten tähän tämän kertaiseen haasteeseen. Teema näkyykin jo tuossa otsikossa eli jouluisia kynsiä on tulossa. Muuta sääntöä meillä ei tällä kertaa ollut. 
Tottakai heti minulle tuli mieleen kultainen glitteri :D Päädyin kuitenkin toisenlaiseen lopputulokseen, koska kultaista glitteriä ajattelin käyttää joulukynsissä. 


kynsilakka



Olin saanut testiin essencen mageet talviset sävyt enkä ollut näitä vielä kerinnyt testamaan, joten nyt oli hyvä aika. Viininpunainen lakka on nimeltään more than a feeling ja harmaa on gossip girl. 
 Ihan pelkästään ei lakoilla kovin jouluista tunnelmaa tullut niin tein lahjapaketin narut keskisormeen ja siihen tarroja. Nimettömään laitoin MILV:n. Näillä saa kyllä niin helposti ja nopeaan tehty koristeluita. 




Tämä essencen lakkakaksikko toimi loistavasti kuten muutkin essencen lakat. Lakoista löytyy pigmenttiä ja yksi kerros olisi hyvin riittänyt, tuttuun tapaan levitin itse kaksi. Suti lakoissa on tarpeeksi iso, pikkurillin lakkasin yhdellä vedolla :) Hinta on myös loistava 2,95€ kpl. 




Heidin tekemät kynnet pääset katsastamaan tästä

p.s jos tykkäät koruista niin klikkaa itsesi Dioriinan facebook-sivuille ja osallistu koruarvontaan joka on voimassa vielä tämän päivän. 


5 yötä enää jouluun <3 

Love



lakat pr-näytteitä




17 kommenttia :

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.