Edessä unelmieni vuosi ja arvonta

Tänä vuonna olen päässyt kokemaan upeita juttuja, olen päässyt tutustumaan ihan huikeisiin ja niin ihaniin ihmisiin <3 
Blogin lukijamäärät ovat nouseet koko ajan ylöspäin ja siitä olen TODELLA onnellinen ja kiitollinen. Olen kiitollinen myös monista muistakin asiosta, mutta olen myös tyytyväinen siihen, että tämä vuosi on lopuillaan eikä jäljellä ole pari päivää. Varsinkin tämän vuoden loppu on ollut kaikkea muuta kuin loistavaa. Olen itse ollut stressilomalla muutaman päivän, lähisuvussa on sairaus mistä ei vielä tiedetä mikä se on. 




Minulla on suunnitelmia, unelmia ja toivoita ensi vuodelle ja toivottavasti osa niistä myös toteutuu. Sen enempää en halua niistä vielä täällä blogin puolella kertoa. Olen meinaan sen verran taikauskoinen, että pelkään etteivät asiat toteudu jos puhun niistä liian aikaisin. Hassua, eikö olekin mutta minkäs teet :D Tulen niistä kertoilemaan sitten ensi vuonna. 




Odotan siis ensi vuodelta paljon ja toivon ensi vuoden olevan minulle se unelmieni vuosi. Sitä siivittämään apunani on tämä upea kalenteri nimeltä Unelmien vuosi. Kalenteri pitää sisällään upeita valokuvia ja ne muuten on kuvannut Koti kaupungin laidalla blogia kirjoittava, aina yhtä iloinen Frida <3 
Kalenterissa on myös kiitollisuuspäiväkirja, johon voi joka päivä kirjoittaa ylös kiitollisuuden aiheen. Kalenterissa on myös tasku aarrekarttaa varten. Oma aarrekartta odottaa vielä valmistumista mutta aivan varmasti sen meinaan tehdä. Olen lukenut muiden aarrekartoista ja siitä, että ne myös toimivat :) 
Eivät ne haaveet ja unelmat toteudu, jos sitä vain sohvan nurkassa makoilee vaan niiden eteen on myös tehtävä töitä.  
Unelmieni vuosi- kalenterin nettisivuilta voit lukea muuten aarrekartta-kursseista. Sieltä pystyt myös tilaamaan kalenteria vaikka lahjaksi. 



Sain muuten ihanan mahdollisuuden arpoa yhden Unelmieni vuosi- kalenterin myös teidän lukijoiden kesken. 

Arvontaan osallistut vastamaalla kysymykseen: Onko sinulla haaveita tai unelmia ensi vuodelle? 

Tarkemmin niistä ei tarvitse kertoa, jos et halua. Anonyymit jättäkää s.postiosoite niin saan tarvittaessa lähetettyä postia. 

Arvonta päättyy 5.1.2017

kalenteri

Onnea kaikille arvontaan ja tehdään unelmista totta ensi vuonna! 


Love

kalenterit saatu


71 kommenttia :

  1. Unelmia on, mutta minä taidan olla myös taikauskoinen ja parempi olla vielä siis hiljaa :) Ihana kalenteri. Tein muutama vuosi sitten eräällä kurssilla aarrekartan, sehän se taisi olla nimeltään. Löysin sen, kun "konmaritin", kaikki taitaa olla toteutunut. Nyt ehkä on taas uusia unelmia, saa nähdä miten niiden käy ;). 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sieltä löytyy toinen taikauskoinen :) Itse pitäis alkaa myös tuo konmarittaminen, ekalla kerralla siitä ei oikein tullut mitään.

      Poista
  2. Unelmani ensivuodelle on valmistua tulevaan ammattiini :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/
    tiia.leijavuori@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Oman pianon saamisen pitäis toteutua ens vuonna. Piano on pitkäaikainen haave ja viimein se toteutuu. laurakatarooma@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Haaveilen unelmieni töistä. Saan harjoittelun tehtyä keväällä ja sitten...
    Arvontaan leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kyllä haaveita ja unelmia ensi vuodellekin löytyy. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  6. En osallistu tällä kertaa arvontaan, mutta toivotan sinulle oikein hyvää ja ihanaa ensi vuotta! Toivottavasti asiat järjestyvät parhain päin ja pääset viettämään sitä unelmien vuotta. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon Marppa, jotain ihanaa tapahtuikin jo heti ekana päivänä ;) <3 <3 Ihanaa alkanutta vuotta sinulle :)

      Poista
  7. Mulla ei ole mitään erityisunelmaa. Toivon vaan, että pysyn terveenä nyt ja vuosia eteenpäin:) Ja tietysti, että myös ukkeli ja lapset pysyvät terveinä<3

    VastaaPoista
  8. On unelmia. 😊 💗
    Tuo kalenteri on kyllä aivan ihana!

    VastaaPoista
  9. Itsekin olen hieman taikauskoinen enkä ainakaan aivan kaikista unelmista halua ääneen edes sanoa - muutama itselläkin takataskussa ensivuodelle, toivotaan että ne toteutuisivat <3

    VastaaPoista
  10. Minulla on myös unelmia ensi vuodeksi. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Unelmia ja haaveita on toki - ja niitä pitääkin olla, jotta elämä maistuisi.
    Kaikkea hyvää ja kaunista sinulle ensi vuoteen ja toivottavasti sinun unelmasi toteutuvat <3

    VastaaPoista
  12. Unelmani koostuu tällä hetkellä siitä että erityislapseni asiat menisivät hyvin ja koulutaipale alkaisi ongelmitta <3 sarunina(a)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Tottakai on! Ilman niitä elämä olisi tylsää.
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  14. On unelmia ;) sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  15. On yksi iso unelma, jota kohti olemme toivottavasti koko ajan menossa <3
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Onhan niitä :)
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Unelmana olisi mulla ja äidillä päästä Roomaan :) Monta muutakin unelmaa löytyy <3 sanniijuliaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rooma on ihana kaupunki, olemme siellä olleet miehen kanssa. Toivottavasti se unelma toteutuu :)

      Poista
  18. Aina pitää olla unelmia ja haaveita. Osa niistä ehkä toteutuu, osan on tarkoituskin jäädä pelkiksi kivoiksi ajatuksiksi kutkuttamaan "mitäs jos" :)

    VastaaPoista
  19. Haaveita on monia, mutta toivon ja haaveilen sydämeni pohjasta, että tuleva vuosi olisi paljon parempi ja helpompi kuin edeltäjänsä! <3
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. On unelmia! emppu_98@windowslive.com

    VastaaPoista
  21. 2017 tulee olemaan mulle muutosten vuosi. Aika näyttää miten kaikki tulee menemään, mutta unelmia ja haaveita on tulevalle vuodelle vaikka muille jakaa :)

    VastaaPoista
  22. Haaveita on liittyen työkuvioihin.
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  23. Oi wau mikä idea! Niin kauniin oloinen kalenteri, ehdottomasti lähden tähän arvontaan mukaan <3

    Ja kyllä on unelmia ja haaveita ensi vuodelle, niinkin suuria, että ihan jännittää miten käy! Ja sama taikausko vallitsee, eli liikaa en viitsi niistä höpistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitäs unelmia sieltä löytyy ja ihanaa, taas meistä löytyi jotain samaa ;) <3

      Poista
  24. On haave mielenrauhaan ja elämän meriktyksellisyyteen liittyen..
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Haaveita ja unelmia on monia, toiset voi toteutua ja toiset unelmat ovat oikeastaan vaan haavekuvia, joiden ei oletakaan toteutuvan. Tärkeintä on nauttia pienistä iloista ja onnen hetkistä joka päivä.
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Unelmoin ulkomaanmatkasta! :)

    irmeli.nieminen (at) hotmail.com

    -Irmeli

    VastaaPoista
  27. Toiveita ja tavoitteitakin on tulevalle vuodelle, mutta esimerkiksi en tee mitään konkreettista uudenvuodenlupausta. :)

    Ihana kalenteri! Mukana arvonnassa. <3

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Minun suurin unelmani ensivuodelle on, päästä fyysisesti parempaan kuntoon ja saada hajonnut lavanseutu kuntoutettua 💗
    Ihana arvonta, tää kalenteri on ollut haaveissa 💗

    VastaaPoista
  29. Haaveita on liittyen harrastuksiin.:)
    rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
  30. Unelmia on valmistuminen ja terveyden kuntoon saaminen. kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Unelmat liittyvät hyvinvointiin ja rakkauteen.
    helenamaria@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Haaveilen, että saan uuden työn ja ihanan kodin meille :) Haaveilen, että meillä on miehen kanssa ensi vuonna enemmän yhteistä aikaa :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Haaveena on, että vauvan leikkaus sujuu ongelmitta ja muutenkin voidaan hyvin koko perhe :)

    VastaaPoista
  34. Kuluvaan vuoteen on kuulunut paljon sairastelua, joten haaveilen terveemmästä tulevasta vuodesta! Haaveena siis hyvä terveys :)
    -Marjuska-
    laaksonritari@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Unelmani liittyvät työhön, asumiseen ja terveyteen,eli niihin parannusta.
    -KM-
    kirppuilija(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Haaveita ja unelmia löytyy tälle juuri alkaneelle vuodelle 2017 vaikka kuinka paljon! Elämässä täytyy olla unelmia, ne auttavat jaksamaan arjen keskellä: terveyttä, tavoitteisiin pääsemistä urheilutreeneissä, paljon ihania hetkiä läheisten kanssa, matkustelua, Suomen kauniista luonnosta nauttimista :) Toivon paljon näitä asioita tälle vuodelle! Ihanaa alkanutta vuotta :) minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  37. 1iso haave on minulle ja lapsilleni ja se on niin iso meidän mittakaavalla ettei uskalla edes ääneen sanoa :o
    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  38. Unelmia on ja niiden toteutumisen eteen on jo alettu tehdä töitä, toivottavasti toteutuvat ��
    salom.katri@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Unelmana olisi löytää uusi asunto heti alkuvuodesta, sekä pitkän ja vaikean sairauden jälkeen toivon saavani olla terve.
    klaara49atluukku.com

    VastaaPoista
  40. On haaveita. :) Olis ihanaa jos tänä vuonna löytyis elämään rakkaus. <3

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  41. Toivon että sän kesötöitä

    sinituuliaojala@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Haaveilen upouudesta ihanasta asunnosta :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Unelmani on tulla huippuvoimistelijaksi ❤ maria.toykkala@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Unelmana olisi olla huippuvoimistelija! Maria.toykkala@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Kyllä löytyy :)
    sinitiiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Remontoida kotiamme :)
    olivertekimeistaperheen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Kaksi todella isoa ihanaa unelmaa, toinen olisi löytää sopiva pitkäiakainen oma asunto ja toiseen unelmaan ei ole niin paljon vaikutusvaltaa..
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  48. Haaveita ja unelmia on aina mm. että pääsisi ulkomaille :)
    Tuo kalenteri olisi aivan ihana!
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  49. Viime vuoden puolella toteutui yksi todella iso haave, nyt tälle vuodelle tyydytään hieman pienempiin haaveisiin.

    VastaaPoista
  50. Ainahan haaveita ja unelmia pitää olla... 😉 Itsellä tosin tällä hetkellä ei ole muutakun että saisi olla terveenä ja onnellinen tänäkin vuonna!!!
    riikka.jauhiaine@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Toivoisin elämäni tasaantuvan. Vähemmän töitä, enemmän aikaa perheelleni ja itselleni. Siinä on unelmaa kerrskseen.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  52. Vuosi 2017 tulee olemaan tosi tapahtumarikas ja muutoksia täynnä, sen tiedän jo nyt. Suurin unelmani tälle vuodelle on päästä opiskelemaan unelmieni alaa. :)

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Mulla on paljon tavoitteita tulevalle vuodelle 2017! Kuitenkin, ihan ensimmäisenä ja suurimpana toiveena on suoriutua itselleni parhaimmalla tavalla keväällä alkavista YO-kirjoituksista. Olen lukion toisella vuodella ja ensimmäiset kirjoitukset ovat edessä nyt keväällä.

    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Mie haaveilen siitä, että saisin tilanteen perheen teini-ikäisten kanssa rauhoittumaan. Tilanteet ovat tänä vuonna olleet aika haastavia. Ja sitten pitäisi saada vähän painoa alas ja kuntoa ylös. Teen kahta työtä ja makselen asuntolainaa, niin on tosi vaikea löytää aikaa harrastuksille. Tasapaino toivottavasti löytyy vuonna 2017!
    pirjo.holanti@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon Pirjo, että löydät tasapainon elämääsi <3 <3

      Poista
  55. On unelmia tällekin vuodelle.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Haaveena on mm. löytää isompi asunto.
    Se on ehkä isoin toive, muitakin on.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  57. Unelmieni alan opiskelusta, jonka pääsen toivottavasti aloittamaan syksyllä!
    katja.schroderus@outlook.com

    VastaaPoista
  58. Haaveena olisi viettää enemmän aikaa perheen kanssa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Haaveena on pysyä terveenä ja nauttia elämän pienistä hetkistä :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  60. On haaveita ja unelmia. Yksi sellainen toteutuukin. ;) Arvaat sen sitten kun on julkista tietoa. Mutta on myös sellaisia, jotka eivät vielä ole toteutuneet. Yksi päälimmäisistä haaveistani liittyy painoon ja hyvinvointiin. Voi kun nyt oikeasti saisin sitä tarmoa tehdä parannusta tilanteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarmoa tässä itsekkin tarvitsisi. Nyt kuules uteliaisuuteni heräsi :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.