Bikini Hiit Challenger tulokset ja arvonta

No niin, nyt on 3 viikkoa Bikini Hiit Challangeria takana. Aikataulu hieman venyi kipeän jalan vuoksi. Jalan takia jouduin pitämään melkein viikon taukoa ja se todellakin harmittaa ja on varmasti vaikuttanut tuloksiin.  Nyt taas päästään onneksi pikku hiljaa taas vauhtiin ja takaisin rytmistä kiinni. 

Miten treenit sitten meni? 


Alussa oli kyllä tuskaa ja huutojen kera tehtiin liikkeitä mutta kuitenkin aina treenin jälkeen oli loistava fiilis ja se sai aina jatkamaan. 
Kaikki liikkeitä en pystynyt tekemään täysillä ja muutamia liikkeitä jouduin hieman soveltamaan tai  korvaamaan aiemmilla liikkeillä. Selän takia oli hankaluuksia ja samoin ranteiden kanssa. Punnerrukset olivat siis ihan kauheita :D Käsissäni, kun ei ole voimaa niin miten ihmeessä siinä sitten punnerrat, kysyn vaan :D  Mitä pidemmälle pääsin treenissä niin aina pystyin hieman enemmän tekemään, jopa niitä punnerruksia. 

Liikkeitä treenissä tehtiin  4-6 kierrosta. tuota kuutta kierrosta en kyennyt tekemään kuin kerran. Eli tavoitetta on seuraavalle kierrokselle kivasti :) 
Liikkeet olivat itselle vaativia mutta eivät kuitenkaan monimutkaisia eikä apuvälineitä tarvinnut kuin villasukat tai pikku pyyhkeitä. 

Mies, joka on judoka, kokeili myös muutaman treenin ja sanoi, ettei yhtään ihmettele, jos en entisenä sohvaperunan jaksanut tehdä kuutta kierrosta. :) 

Venyttelelyn tärkeys tuli kyllä huomattua. Alussa, kun en venytellyt niin ei sitä paljon kyykkyyn menty ja ei ollut helppoa vessassakaan käynti, korokkeelle olisi ollut tarvetta. Nyt venyttelystä on tullut tapa eli aina treenin jälkeen kunnon venyttelyt niin paikat ei ole kipeänä seuraavana päivänä. 



Mitä tämä kolme viikkoa sai aikaan minussa vai saiko mitään ? 


Kun peiliin katson niin näen naisen, jolta on turvotus hävinnyt ja jenkkakahvat pienentyneet. Yhdet housutkin tuntui hieman liian isoilta, saa olla nostamassa niitä koko ajan. 
Tuttava, joka näki minut pitkästä aikaa sanoi, että kuulemma hehkun ja näytän hyvältä. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä, kun kerroin,  että olen treenannut vasta kaksi viikkoa, siitä olisi pitänä saada kuva :D 
Hänen kommenttinsa oli ihana ja siitä sai taas paljon uutta virtaa jaksamiseen. 
Eli en ollut kuitenkaan kaikkea ihan vain omassa päässä kuvitellut :)

Punnitsin itseni ja otin mitat ennen treenin alkua ja nyt olen ottanut mitat uudestaan. 
Painoa on tippunut reilu kilo. Paljon se ei ole lukemissa mutta en odattanutkaan mitään 5 kilon pudotusta. 
Mitään sen kummempaa laihdutusta en ole vielä aloittanut vaan olen keventänyt ruokaa ja lisännyt kasvisten ja vihannesten määrää. Aamupalan kanssa on vielä hieman vaikeaa, muuten olen koittanut syödä säännöllisesti 5 kertaa päivässa ja juoda vettä 1,5-2 litraa. 

Tämä suklaa-addikti ei ole muuten syönyt suklaa yli kolmeen viikkoon!!! En voi käsittää miten tässä on näin päässyt käymään :D Ihan kauheeta tälläinen :D Kaapissa odottaa valkosuklaa snickerssejä ja muita ihania herkkuja. 

 Muutenkin koko makeanhimo on jäänyt ruokalutottumusten muutoksen jälkeen. Kahvin kanssa olen pari kertaa ottanut kyllä pullan ja olen syönyt pari kourallista sipsejä viime lauantaina. Ei nesipsit kyllä maistuneet niin hyviltä, kun muistin. 
Eri tilaisuuksissa on myös tarjolla ihania herkkuja ja niitä olen kyllä maistellut. En ole kokenut kuitenkaan mitään morkkista niiden suhteen.  Onneksi ovat pieniä mutta niin vastuttamattomia. Myönnän olleeni heikko niiden suhteen ja taidan tulla kyllä jatkossakin niitä maistamaan. 

Entäs sitten ne mitat? Lähtikö läskiä? 


Todella suurella jännityksellä lähdin mittoja ottamaan. Suuria odotuksia ei ollut vaikka olin lukenut muiden treeniin osallistuneiden huikeista luvuista. Jos olisin punninnut jokaisen suupalan ja tehnyt diettiruokia tulokset voisivat olla isommat. Olen lähtenyt tähän elämäntaparemonttiin pikku askelin, koska se on minulle se oikea tapa. Itseni tuntien liian paljon muutoksia liian nopeaan aiheuttaa sen, että myös se into koko touhuun loppuu yhtä nopeasti ja löydän itseni taas sieltä sohvan nurkasta herkkujen kera. 

Molemmista reisistä oli lähtenyt sentin verran, samoin lantiosta ja vyötäröstä nelisen senttiä!  Tulokset olisivat voineet olla vielä isompia, jos olisin voinut tehdä treenin ilman taukoa. Itse olen tyytyväinen ja tästä on hyvä jatkaa. 
Kolmen viikon aikana aikas hyvin, vai mitäs sanotte? Tämä menoa Bikinivartalo 2017 tulee hyvissä ajoin ennen kesää. 




Voinko suositella tätä muille? Todellakin VOIN ja sen teen ilomielin :) 


En muista milloin viimeksi olen sijoittanut 29,90€ näin hyvin. Päivääkään en ole katunut vaan aina innokkaamin ja suuremmalla sisulla mennyt eteenpäin.
Kotona treenaminen on ollut ihan huippua ja juurikin oikea vaihtoehto itselle saada kiinni taas kuntoilusta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Saliakin tulen testaamaan jossain vaiheessa. Olen meinaan voittanut Bull:n kanssa tapaamisen, vähänkö jänskää.
 Kerron siitä sitten enemmän, kun olen käynyt juttusilla. Tulen muutenkin kertoilemaan miten kuntoilun kanssa on mennyt ja millaisia tuloksia on tullut. 

Ostamaani 3 viikon treeniin tuli neljäs viikko bonuksena ja sitä lähdetään tekemään tänään. Veikkaan, ettei ainakaan ole yhtään kevyempää treeniä luvassa. 



Siihen ostamaani treenipakettiin kuului myös sama treeni kaupan päälle ja kuten aikaisemmin lupailin niin joku teistä ihanista lukijoista voittaa sen itselleen. 

Haluaisit saada muutoksia aikaan vartalossasi ja olla tyytyväinen peilikuvaan, haluaisit päästä treenaamaan/tanssimaan mutta työvuorot haittaavat sitä, et viihdy kuntosalilla, kaipaat elämääsi uutta potkua, sohvaperunana olo alkaa tympiä, haluat saada treenaamiseen uutta twistiä. 

Jos joku noista yllämainituista kuulosti tutulta niin osallistu ihmeessä arvontaan :) Tai jos tiedät jonkun kenelle tälläinen treenaaminen olisi juuri omiaan, vinkkaa hänelle ja osallistukaa yhdessä :) 




Arvontaan osallistut vastaamalla seuraavaan kysymykseen: 
 Oletko treenannut tai harkinnut treenaavasi joskus  kotosalla? 

Jos vastaat anonyyminä niin jätä toimiva sähköposti niin voiton osuessa kohdalle saan sinut kiinni. Kilpailuun voit osallistua myös facebookissa ja näin tuplata voittomahdollisuutesi :) 
Arvonta alkaa nyt ja päättyy 16.10.2016 

Onnea kaikille arvontaan! 

Love


Postauksen kuvat on tällä keraa googlen kuvahausta.

29 kommenttia :

  1. Kyllä olen treenannut kotona, viimeksi eilen. Valitettavasti kovin säännölliseksi en ole tätä vielä saanut. Youtubesta olen yrittänyt etsiä hyviä treenivideoita ja jotain hyviä olen löytänytkin. Viimemmäksi treenasin cardio balettia :D

    onmaailmameilleavoinna@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Olen harkinnut treenaavani kotona, ainoa mikä mulle voisi sopia.

    hakusanarakkaus(at)gmail.com

    VastaaPoista
  3. En osallistu arvontaan, mutta tuli kehaisemaan sinua. Hienosti olet matkalla kohti tavoitetta, ja nuo mittaustulokset on hyvät!
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Upeat tulokset, hienoa! Nostan hattua sinnikkyydelle. Se on palkitsevaa:)

    Kotona treenaaminen ei onnistu minulta. Minun pitää ehdottomasti mennä säännönmukaisesti pois huushollista johonkin liikuntapaikkaan, muuten ei tule kyllä mistään mitään. Olen ikisohvaperuna perusluonteeltani. Ja ukkeli pitää kyllä omalta osaltaan huolen, että varmasti menen kaikkiin viikottaisiin ryhmäliikuntoihini, koska hän minua kuskaa mennen tullen. Ei pääse lintsaamaan, kun pirssi odottaa oven edessä ja kuski vinkkaa, että alas tulla sieltä nyt.

    VastaaPoista
  5. Hienoihin tuloksiin olet jo nyt päässyt! Onnea! Kyllä vaan voisin kotona treenata, koska en halua olla jumpissa tai muualla katseiden alla. Ne kuuluisat liikkatuntitraumat, you see...
    tramp(@)netti.fi

    VastaaPoista
  6. Voisin treenata kotona jos olisi kannustusta ;) charmingnails@suomi24.fi

    VastaaPoista
  7. Hienoa, hyvin oot jaksanut urkata ja hyvin tuloksin! Mä en oo koskaan treenannut kotona, enkä osaisikaan ilman opastusta.Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kotona treenaaminen sopii minulle paremmin kuin mikään muu liikuntamuoto, mutta nyt oon taas päässyt lipsumaan siitä.. tarvitsisin siis uuden kimmokkeen! :)

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
  9. Todellakin mukana arvonnassa!

    Toivottavasti onnetar suosisi. Meidän kylällä ei näitä jumppamahdollisuuksia ole ja työttömänä en raaski ajella pitkää matkaa kalliseen jumppaan.

    VastaaPoista
  10. Olen treenannut kotona, löytyy kahvakuulat ja muita vehkeitä, mutta innostus aina jossain vaiheessa lopahtaa kun kukaan ei potki tarpeeksi persuuksille.. kynsille@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Olen juuri hiljattain aloittanut kuntoilun uudestaan. Nuorempana tuli paljonkin kuntoiltua, mutta viime vuosina jäänyt. ja ainakin nyt ensi alkuun olen treenannut juuri kotona enimmäkseen, joten tämä palkinto olisi ilo voittaa :)
    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Molempia, usein kotona helpompaa.. Ei tarvitse lähteä minnekään.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Olen treenannut kotonakin, hyviä kotitreeniohjeita vain on mielestäni hankalampi löytää.

    kaisan.postit@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onnea hienoista tuloksista! Ei tule käytyä jumpissa, joten kotona treenaaminen ainoa vsihtoehto.;)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  15. Treenaan enimmäkseen kotona, kahden pienen kanssa on helpompi tehdä lyhyt treeni heti kun sopiva hetki tulee. Salilla käyminen vaatii aika paljon enemmäm suunnittelua :D

    minnanblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  16. No voi kuule :D Monesti oon yrittäny treenata kotona mut aina se loppuu siihen et hajotan jonku nivelen. Kuminauhajumppaa tein aika säännöllisesti joskus, kunnes se katkesi niin että reväytin olkapääni :D Mut tätä oon kyllä miettiny mut en oo uskaltanu vielä kokeilla.

    hopeapupu@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Olen kyllä aiemmin treenannut kotona, mutta nyt tarvitsisin taas sen kipinän, että saisin uudelleen aloitettua eli tämä tulisi enemmän kuin tarpeeseen! :D

    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kotona treenaaminen olisi parasta aikataulujen kannalta. Olen hankkinutkin erilaisia kahvakuulia ja jumppavälineitä, mutta ilman patistelua se aina jää. Tällainen treeni voisi todellakin olla siihen ratkaisu. msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Treenaan sekä ja että, tai nyt on ollut salitaukoa jo puolivuotta :D

    VastaaPoista
  20. Olen joskus treenannut kotona, pitäisi kyllä saada uutta intoa että jaksaisi taas aloittaa! :D

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Juuri tänään mieheni järjesteli huonetta, jossa hänellä on maantiepyörä trainerilla, ja minulle tuli jumppatila. Huomenna olisi tarkoitus aloittaa jonkinmoisella kotijumpalla. 66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Olen joskus yrittänyt kotona, mutta laiskuus iskee jos kukaan ei käske/kannusta. ocean.soul@hotmail.it

    VastaaPoista
  23. Hui, lähdenpä mielenkiinnolla ja jännityksellä mukaan arvontaan! :)
    Maisa (pienet.suloisuudet@gmail.com)

    VastaaPoista
  24. Nyt alkoi kiinnostamaan! Jos tulokset on noin hyviä. Joskohan onnistuisin. Odette123(at)luukku.com.

    VastaaPoista
  25. Kyllä muutosta kaipaisi! 3 raskautta 5,5 vuodessa on jättänyt jälkensä. Peilistä ei katso enää se nainen joka olin vartaloltani ennen lapsia. Miehelle kelpaan mutta itselleni en. Kun pienin on vasta 5kk on salille hankala lähteä joten kotitreeni olis enemmän kuin hyvä juttu.

    VastaaPoista
  26. Ehdottomasti haluan olla mukana arvonnassa!

    Tsemppiä sinulle jatkoon!
    mekaksnolla@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kyllä haluan osallistua arvontaan! Pienen lapsen äidille kotitreenaus on parasta.

    annemaririeppo@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Harmi minulla on mennyt ihan ohi tälläinen arvonta mutta oli kiva lukea kokemuksiasi ks. paketista. Ties vaikka itse osallistuisin! Tällä hetkellä yritän innostaa itseäni takaisin treenien pariin Jillian Michaelsin kunto-ohjelmalla, katotaan miten kauan motivaatio kestää. :D

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.