Hardys viiniä, krikettiä ja 40+ bloggaajia

Kaupallinen yhteistyö 40+ blogit / Hardys


Mitä saadaan aikaan, kun yhdistetään Hardys viinit, kriketti ja kourallinen 40+ bloggaajia? Mitäpä muutakaan kuin ilta täynnä naurua, onnistumisia ja erinomaisia tarjottavia Keravan krikettikentällä. 




Hardys viinitalo kutsui muutaman meistä 40+-portaalin bloggaajista maistelemaan viinejä ja samalla tutustumaan kriketin saloihin. Minä onnekas olin yksi niistä :) 

Hardys on etelä-australialainen viinitalo, joka on perustanut Thomas Hardy jo vuonna 1853. Thomas Hardy oli myös ensimmäinen australialainen viinintuottaja, joka teki viinejä kansainväliseen vientiin. 
Hardys on Suomen Krikettiliiton virallinen sponsori kuten myös Englannin, Walesin ja Australian. 


Suomen Krikettiliiton puheenjohtaja Andrew Armitage ja toiminnanjohtaja Maija Schamans ottivat meidät avosylin vastaan ja kertoivat meille kriketin taustoja ja sääntöjä. 



Kriketti on englantilainen mailapeli, jossa tavoitteena on polttaa vastustaja ja saada itse mahdollisimman monta juoksua. Mitään muuta pesäpalloon liittyvää ei kriketissä sitten oikeastaan olekaan vaikka voi luulla. 
Kriketti on maailman toiseksi suosituin pallopeli. Tämä oli itselle kyllä aika yllätys :) 
Pisimmillään yksi peli voi kestää jopa 5 päivää mutta Suomessa pelataan 20 vuoron krikettiä. 

Ennen kentälle siirtymistä, Van Padhaal kertoi meille kriketin suojavarustuksista ja niitä kyllä tarvitaan. Krikettipallo on todella kova ja sitä lyödään käsintehdyllä puumailalla. 




Beach house kitchen-blogin Heli testaili suojavarusteita, uskalsi silti lähteä meidän kanssa kentälle ilman kypärää :) Muita suojavarusteita on hanskat ja säärisuojat. Ja muuten lyöjillä on vain suojavarusteet ei kentällä olevilla.
Tuli muuten nähtyä, että noilla Helin kengilläkin pystyy pelaamaan krikettiä :D Tyyli ennen kaikkea :)



Tässä näkee hyvin eron uuden ja käytetyn krikettipallon välillä. Pallon tikkausten avulla pomppua voi "ohjata"



Sitten olikin aika siirtyä itse hommiin.

Nurmikenttä on ovaalinmuotoinen

syöttöalue
Syöttöalue eli pitch on tekonurmea. Tässä sitä sitten juostaan edes takaisin pesien välissä.


Simon opettaa Tätä (keittiö)elämää-blogin Minnaa lyönnin saloihin

Hardys Brand Ambassador Tiia Seppälän taidonnäyte lyönnistä ja pallo lensi todella pitkälle.


Kulinaari-blogin Kimmolle taisi Maijan ja Andyn opit mennä perille :) 




Mailaote vaati vielä viimehetken korjausta ja sitten keskittyneesti katse Vanin heittämää palloa kohti.

Ja siellä se pallo lentää! :D 
Kiitokset muuten Kimmolle minun lyöntikuvien ottamisesta :)

Cride Kristallinhohtoa- blogista ja Marjo Styleheaven-marjorie blogista olivat myös mukana mutta pääsivät lyömään niin, etten osunut kameran kanssa paikalle. 

Me kaikki osuimme ainakin kerran lyömään pallon kentälle ja se ei kuitenkaan ollut mitään helppoa. Itselle se oikean lyöntiasennon löytyminen oli ainakin tosi hankalaa. :) 

Kentällä huiskimisen jälkeen oli aika pitää tauko. Kerhotalolla meitä odottikin ihanat tarjoilut kera Hardys viinien. 
Ihana ja todella taitava Claire oli valmistanut meille afternoon tea tarjoilut. Löytyi salaattia, voileipiä, skonsseja, suklaakakkua ja sitruunakakkua. Vesi herahtaa taas kielelle, kun kuvia katsoo.



Maisteltaviksi viineiksi meille oli valittu VR-sarjan puna- ja valkoviiniä. Itse maistelin valkoviiniä. 
Hardys VR Chardonnay oli loistava valinta ja se onkin muuten listattu Alkon TOP20 myydyimmät valkoviinit listalle jo usean vuoden ajan.  

Hardys VR Chardonnay on puolikuiva viini, joka sopii niin noutopöytään kuin seurustelujuomaksi. Savustetun kalan kanssa on kuulemma myös loistava valinta.





Saimme kotiin viemisiksi myös hieman viiniä ja yksi niitä on päässyt testiin. Kyseessä on kuiva valkoviini nimeltä Hardys The Riddle Chardonnay.
Tämä viini on pakattu litran muovipulloon mikä on oiva valinta piknikille esim. meren rannalle. Ei tarvitse pelätä pullon rikkoontumista ja lasinsiruja. Onhan muovipullo myös paljon kevyempi kuin lasinen. Kuinka ihanaa oli juoda lasillinen viiniä meren rannalla ja nauttia auringonlaskusta samaan aikaan. Viinilasi oli myös tietysti muovia :) 






Hyvä valinta myös omalla terassillakin juotavaksi :) 
Hardys viinit ovat helposti lähestyttäviä viinejä ja sopivat moniin eri tilaisuuksiin. 


The Riddle on sopii myös esim. bruschettojen kanssa nautittavaksi




Vielä kerran ISO kiitos Suomen krikettiliitolle, Hardys-viinitalolle ja kanssa bloggaajille <3
 Ilta oli huikea, se oli paljon enemmän kuin osasi odottaa. 

Thanks guys, we have awesome time with you. You are the best! <3 
Good luck for the games! 

And Claire, you have to start blogging ;) 

Kommentit koskien alkoholia joudun valitettavasti poistamaan, eli komentoikaa kaikkea muuta :) 

18 kommenttia :

  1. Krikettiä olisi joskus hauska itsekin kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatta kyllä kokeilla, jos vaan siihen mahdollisuus tulee :)

      Poista
  2. Teillä on kyllä ollut tosi kivan näköinen päivä.
    Ihanaa sunnuntaita Marina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava porukka teki päivästä loistavan!
      Kiitos Outi <3

      Poista
  3. Aivan huippuhienot kuvat ja tunnelma! Hyvä näkökulma nuo korot, niillä on muuuten pelattu jalistakin! Ihania kesäpäiviä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli- Hannele <3 Se jalispeli olisi kyllä pitänyt nähdä :)

      Ihanai kesäpäiviä myös sinulle <3

      Poista
  4. Hienot kuvat. Varmasti kiva päivä.

    VastaaPoista
  5. Niin mukava ilta! Kiva muistella tuota iltaa vielä pitkään!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Claire oli kyllä aikas velho noiden herkkujen kanssa :)

      Poista
  7. Mahtava tilaisuus! Oi jospa oisin saanut olla mukana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun kaikki ei päässyt mukaan. Meidän tarvii koota oma krikettijoukkue :D

      Poista
  8. Hauskan näköinen peli, joskus pesistä tullut aika paljon pelattua, mutta niinköhän enää osuisin edes ilmapalloon tennismailalla :D

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.