Viikonloppu tuli ja meni




Viikonloput tulevat ja menevät ihan liian nopeaan ja varsinkin kun olen vielä usein lauantaisin tössä kuuteen. En ole vielä saanut sitä uutta konetta, joten koko ajan pieni kauhu päällä milloin tämä nykyinen läppäri taas sanoo sopimuksensa irti :D 
Tänä viikonloppuna en tehnyt mitään. Hommia olisi kyllä ollut paljon mutta päätin siirtää kaikki ensi viikkoon. 

Eilinen ilta meni Euroviisuja katsellessa. Ruotsi oli kyllä todella upeasti hoitanut homman kotiin ja se uusi pisteytys on hyvä parannus. Me luulimme ihan, että Australia voittaa mutta ei sittenkään. Mitäs muuten olitte mieltä voittaja kappaleesta? Itse tykkäsin Ruotsin ja Venäjän kappaleista. 

Saamattomuuteni saattaa hyvin johtua myös harmaasta säästä. Aurinkoa kun ei näy niin jotenkin sitä vaan itsekkin nuutuu ja vajoaa sohvan sisuksiin. Mutta saahan sitä viettää kalsaripäivää ilman mitään sen kummempaa syytä. Oikeastaan en minä ihan saamaton ole ollut, pelattua on tullut eilen ja tänään Uncharted 4. Ensi vaikutelmat pelistä on loistavat. ( peli saatu ) 




Ensi viikosta tulee aikas huikea. Tiedossa on kaksi kamera/kuvauskoulutusta Canonin ja Olympuksen ja perjantaina Milon 3-vuotis synttärit. Kaikista jännittävin on se, että minulla on ensimmäinen kuvauskeikka tiedossa. Siis ihan HUIKEAA!! 

Nyt on silti pakko lopettaa ja alkaa katsomaan kunnolla tuota Suomen lätkäpeliä. Ennen toista erää kerkiää tekemään vielä marja smoothien, njam. 

Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa <3 <3
 Toivottavasti huominen maanantai on hellä minua kohtaan :D 

Love

10 kommenttia :

  1. Huikea juttu tuo kuvauskeikka, onnea! Oletko Hesaan tulossa Canonin koulutukseen?

    VastaaPoista
  2. Minä se edelleen ihmettelen, että milloin Australia, Israel ja Venäjä (ja muutama muu maa) ovat siirtyneet Eurooppaan. Olisikohan jo aika vaihtaa kisan nimeä? Muutama kiva biisi siellä oli, mutta voittaja ei ainakaan ollut minun suosikkini.
    Kivaa tulevaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeassa. Ehkä tuota nimeä kannattaisi miettiä uudelleen.

      Kivaa viikkoa myös sinulle Outi :)

      Poista
  3. En kyllä ihmettele, että olet saanut kuvauskeikan. Voi miten ihania nämäkin kuvat taas ovat. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kalsaripäivä on aina silloin tällöin paikallaan :).

    Mulla meni viisut kokonaan ohi. En jotenkaan jaksa niitä enää. Toista se oli "ennenvanhaan", kun kaikki oli vielä jotenkin niin sellasta "normaalia" ja musiikki merkitsi, eikä niinkään ne hulppeat lavashowt.

    Sekä kuvauskurssit että keikka kuulostaa supereilta. Onnea jälkimmäisestä <3. On kyllä ihan sun alaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin on :D

      Tuntuu kyllä välillä, että pelkkä show vie pitkälle eikä itse kappaleella ole niin väliä.

      Kiitos paljon Annukka <3 Voisin vaikka nukkua kamera kainaloissa :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.