Käsihoito kotona ja arvontamuistutus


Nyt, kun kädet ovat siirtyneet talvihanskoista puutarhahanskoihin on hyvä aika katsastaa miltä ne omat kädet näyttävät. Itse käytän säännöllisesti käsivoiteita ympäri vuoden mutta silti käsien iho pääsee aina välillä kuivumaan samoin kynsinauhat. Kädet joutuvat muutenkin koville varsinkin, jos ei siivotessa ja tiskatessa muista käyttää aina hanskoja.

 Näyttääkö iho hyvältä entäs kynnet? Onko kynsinauhat siisti vai onko kuollut solukko päässyt valtamaan suurimman osan kynnestä ?  Ei hätiä mitiä, saat kynnet ja käsien ihon näyttämään ja tuntumaan todella ihanilta myös kotona. Tarvitset hyvät tuotteet, toimivat välineet ja hieman aikaa. 


Käsihoito kotona



Pääsiäisenä olimme sukuloimassa, tein anopille käsihoidon.
Käsihoito aloitetaan poistamalla vanhat lakat mutta niitä ei anopilla ollut eli me aloitimme kynsien viilauksella.

Viilaus ja kynsinauhojen hoito

Muotoilin hieman kynnen muotoa Sally Hansenin viilalla * Kynnen muotoa emme lähteneet muuttamaan vaan hieman vain tasoittelin reunoja. femellin  220/280 grit viilalla tasoitin myös hieman kynnen pintaa. Kevyesti viilaten kynnen pintaa ensin 220 puolella, mikä on karheampi ja sitten toisella puolella. Mitä isompi on tuo grit luku sen sileämpi viilan pinta on ja sen sileämpää jälkeä se tekee kynnelle.  4000 grit on loistava kynnen kiillotukseen, jos ei halua lakkausta. Tarviikin näyttää se jossain vaiheessa, koska kiillotusviilan lopputulos on kyllä huikea. 




Viilauksen jälkeen levitin kynsille Mavalan  kynsinauhavettä*.  Tässä on samanlainen sivellin kun lakoissa, helposti onnistuu levitys. Työntelin appelsiinipuutikulla* varovasti kynsinauhoja taaksepäin ja samalla rapsuttelin myös kynnenpinnalla olevaa kuollutta solukkoa. Appelsiinipuutikku on loistava väline kynsinauhojen työntelyyn. Käytin niitä jo ennen kosmetologiksi opiskelua ja niitä käytän jatkossakin. Mitä sitä hyväksi havaittua muuttamaankaan.  Kaikki metalliset jättäisin vain ammattilaisten käyttöön, koska liian rajulla käsittelyllä saadaan aikaan vain tuhoja. 
Tähän voi käyttää myös kynsinauhavoidetta ja se on varsinkin silloin riittävä, jos kynnen päällä ei sitä kuollutta solukkoa ole. Kynsinauhavoide on hyvä levittää pyörivin liikkein kynsinauhoille.





Seuraavaksi levitin käsille ja kynsille OPIn ihanaa kurkku sokerikidekuorintaa. Tässä tuoksu on ihana ja kuorinnan jälkeen käsien iho on pehmeä.  Kuorinta levitetään kuivalle iholle, hierotaan ja lopuksi huuhdellaan ja kuivataan kädet. 
Tämä sopii myös todella hyvin jalkojen iholle. Tuosta linkistä pääsee lukaisemaan jalkahoidosta ja myös samalla enemmän tuosta mahtavasta kuorinnasta. 

Kuorinnan olisi voinut tehdä myös ennen kynsinauhojen työntelyä mutta silloin olisi pitänyt kädet mennä pesemään uudestaan, koska kynsinauhavettä ei saa jättää kynsille, pitempi aikainen vaikutus kuivattaa kynsinauhoja ja sitähän me emme halua. 



Kuorinta ei ole välttämäton ja voit tehdä käsille vaikka pikku kylvyn. Lämmintä vettä kupposeen, pieni loraus käsivoidetta ja sitten vaan lilluttelemaan. 
Kylvyn jälkeen ei saa enää viilata kynsiä, koska silloin on vaarana. että kynsilevyt irtoavat toisistaan. Jos taas käytät lyhennykseen kynsisaksia,  niin kynsien leikkaus tehdään aina kylvyn jälkeen. Kaikkihan tiedämme, ettei kynsiä suositella lyhennettävän saksilla. Omalla kohdalla käytän kyllä saksia silloin, kun pitää kaikki saada saman pituisiksi. Menisi meinaan ikä ja terveys viilata ne :D Eli viilaus ennen kylpyä ja leikkaus kylvyn jälkeen.

Alla olevassa kuvassa on ennen ja jälkeen kuvat. Pienillä jutuilla saa paljon aikaan. Huomioikaa myös iho :) 


Lakkaus

Ennen lakkausta pitää huomioida, että kynnen pinnassa ei ole voiteita taikka öljyjä ja tässä vaiheessa voi kynnen pinnan vielä pyyhkäistä kynsilakan poistoaineella. Pidä kuitenkin huoli siitä, että poistoaineessa ei ole öljyä.

Saamani Orlyn Epix sarjan Special Effect lakan väri osui juurikin anopin makutottumusten kanssa yksi yhteen. Hän ei yleensä paljon kynsiä lakkaa, jos lakkaa niin silloinkin suht hempeillä sävyillä. Saas katsoa, jos nyt kesällä saisin laitettua jotain räväkämpää ;) 
  Epix sarjan lakat poikkeavat tavallista lakoista sillä, että niiden luvataan pysyvän kynsillä viikon lohkeamatta. Tälläset kestolakat ovat omiaan matkoilla ja ihmisillä ketkä haluat helpot ja pysyvät lakkaukset ilman hoitolassa tehtäviä geelilakkauksia mihin tavitaan uv-uunia. 


Lakan ohjeissa ei ollut mitään puhetta aluslakan käytöstä ja sen takia laitoimme aluslakkaa vain kahteen kynteen testikäytössä.
Aluslakkana käytin Mavalan Super Basea*. Mavalan  lakat ovat näissä kivossa pikku pullossa ja kooltaan juuri loistava valinta sellaiselle ketä ei usein lakkoja vaihtele. Omalla kohdalla pullot olisivat usein loppu :) 



 Kynsille levitin kaksi kerrosta värilakkaa. Sävy on kultainen missä on ihanasti hologrammia mukana.
Sivellin tässä on omaan makuun hyvän kokoinen, tarpeeksi iso. Lakka levittyy itsestään, tämän kanssa ei tarvitse kiirehtiä vaan voi rauhassa sutia lakkaa useampaan otteeseen. Koostumus on juurikin loistava sellaiselle myös juurikin vähemmän lakkaaville. Pitempiin kynsiin laittaisin kolme kerrosta, jotta saisi tarpeeksi peittävän lopputuloksen.


Värilakan päälle levitin kerroksen Orlyn Epix lakan omaa päälyslakkaa *. Värilakan ja tämän päällyslakan yhdistelmä tekee lakasta kestävän.
 Lakka tuoksuu suht voimakkaalle mutta levityi kynnelle todella hyvin. Koostumuksesta tuli ihan mieleen perinteiset geelilakat. Anoppi sanoi, että päälyslakan levityksen jälkeen sormenpäissä tuntuvan hieman viileältä. Itsellä ei ollut tälläisiä tuntemuksia lakkaa käytettäessä.
Päällyslakan pitää antaa kuivua rauhassa 8 minuuttia eli ei sovi kiireisiin päiviin :)


Lakan luvataan pysyvän hyvänä viikon ja pyysinkin anoppia raportoimaan minulle viikon päästä miten kävi. Hän lähetti minulle kuvankin, mutta tumpelona olen sen vahingossa hävittänyt. Viestissä luki, että lakkaus on pysynyt moitteettomana ainoastaan kasvuraja näkyy. Eikä eroa huomannut siinä, oliko aluslakkaa alla vai ei. 



Lakan kuivuttua, levitin kynsinauhoille vielä kynsinauhaöljyä tällä Mavalan * kätevällä kynällä. Tätä on helppo pitää kanssissa ja vaikka bussissa nopsaan sipaista kynsinauhoille hieman öljyä. Kynän päällä voi myös työnnellä kynsinauhoja taaksepäin eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla. 


Käsihoidon kruunaa hieronta ja se kannattaa tehdä hyvillä tuotteilla. Tällä kertaa käytin kahta eri käsivoidetta, tehtiin samalla hieman vertailua. 
 LV:n voide on hajusteeton perus käsivoide ja toinen luksus käsivoide lempisarjalta, Sensailta. 










LV:n hoitava käsivoide * sopii myös herkkäihoisille, rauhoittaa ja kosteuttaa kuivaa ihoa. Auttaa palautamaan ihon kosteustasanoa. Voide imeytyy suht nopeasti. 
LV sai kiitosta siitä, että oli tuoksuton mutta jätti iholla rasvaisemman pinnan verrattuna Sensain voiteeseen. 







Sensain Cellular Performance Intensive Hand Treatment *on kosteuttava ja ikääntymisen merkkejä estävä voide joka vähentää epätasaista pigmentin muodostumista. Voiteessa on myös SPF-8. Loistava anti-age tuote. 
Sensain voiteessa on hento tuoksu ja tuoksu miellytti anoppia. Myös voiteen tekemä pehmeys teki vaikutuksen anoppiin eikä ihme. Voide tekee käsien ihosta niin pehmeän, että niitä tekisi mieli koko ajan silitellä :) 


Tässä vielä sama lakka omilla kynsilläni ja kyllä vain, lakka pysyy sen luvatun ajan hyvänä. :)




Lopuksi vielä muistutus 3-vuotis synttäriarvonnasta,  jossa palkintona on tämä upea Kosta Bodan lasinen kynsilakkapullo. Tällä ei voi lakata kynsiä vaan toimii koristeena. Pullon arvo on 49 euroa.




Upea sisustuselementti kaikille  :) Arvontaan pääset tästä.

Teetkö itsellesi käsihoitoja vai käytkö hoitolassa?


Aurinkoista tiistaita

Love


* merkityt tuotteet saatu 

22 kommenttia :

  1. Ero on kyllä ihan selvä jo noilla pienillä jutuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookki? Tarvii ottaa itseltä kanssa seuraavaksi ennen ja jälkeen kuvat :)

      Poista
  2. Jalkahoidossa käyn säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta kädet on ihan kamalassa kunnossa. Oliskohan Tampereella hyvää paikkaa, jossa käydä käsihoidossa...? 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kyllä heitit pahan. En meinaan käy kun teen itse. Sun tarvii tulla joku kerta meille niin minä teen. Olen koulutukseltani kosmetologi ja käynyt myös OPI:n manikyyrikoulutuksen ;)

      Poista
    2. Sua mä vähän tarkoitinkin 😂 Olis kiva joskus käydä hemmoteltavana...

      Poista
    3. hih, no ilman muuta sun täytyy tulla joku kerta hemmoteltavaksi :)

      Poista
  3. Teen itselle käsihoidon säännöllisesti, pysyy kynsinauhat ja kynnet hyvässä kunnossa. Ihania Orlyn lakkoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä esim. nytkin on oikean etusormen iho ihan kuiva. Rasvaakin käytän säännöllisesti.

      Poista
  4. Tulipa hyvin hoidetun näköiset kädet anopillesi ja aivan ihana tuo lakkakin.
    Aurinkoista tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakka on kyllä ihana. Pienillä jutuilla saa kyllä suuren eron :)

      Poista
  5. Oijoi kun joku tekisi mulle tuollaisen hoidon :) Olen kyllä niin laiska itse mitään tekemään eikä muka sellaiseen ole aikaakaan. Hyvä, että lakan silloin tällöin kynsiini sutaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa vaikka alkaa ihan ensin käyttämään kynsinauhavettä ja työnnelle kynsinauhat. Silläkin saa jo paljon aikaan ja sen jälkeen laittaa niihin öljyä. Sulle ois se kiillotusviila ihan omiaan :)

      Poista
  6. Minä saan aina pyyhkeitä mun kynsinauhoista janalta :)

    VastaaPoista
  7. Tällaiselle hoidolle olisi ehdottomasti tarvetta! Kädet on ihan hurjassa kunnossa ja joudun lähes piilottelemaan niitä julkisilla paikoilla ;) Voisikin joku ilta tehdä pienen käsihoidon terassilla. Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä tehdä kun jo ihan pienillä jutuilla saa huomattavan eron. ja näillä ilmoilla kannattaakin tehdä terassilla :)

      Poista
  8. Voi anopin ihania kätösiä ja hienoa hemmottelua <3 No niin mulla on tuossa lasisessa kynsilakkapullossa vaaleanpunainen tuo heijastusväri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Se vaaleanpunainen on kanssa ihana. Itse pähkäilin tämän punaisen ja kullan välillä ja päädyin sitte tähän punaiseen. Huulipuna saattaa olla seuraava ostos ;)

      Poista
  9. Oleb edelleen sen kynsi-illan kannalla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös minä ;) Meen tarvii sopii se lukkoon tässä joku päivä.

      Poista
    2. juu, palataaski facen kautta asiaan. Vähän kuohuvaa ja vaahtokarkkeja.

      Poista
  10. Mä olen käyttänyt vuoden tuota LV:n käsivoidetta, kun kädet välillä sellaiset korput. Se on hyvä eikä aiheuta allergisia reaktioita käsille.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.