Haaste: Kaksi käyttämätöntä

Kuten tuossa aamupäivän ekassa haasteessa lupailin, että lisää haasteita on tulossa.

No niin, 19.päivä olisi taas täällä ja samoin meidän lakkaushaaste. Nyt kävi niin, että me molemmat taisimme hieman unohtaa koko jutun ja eilen Heidi laittoi viestiä ,että huomenna olisi haasteen vuoro. Koita siinä sitten äkkiä päättää haasteen säännöt ja tehdä vielä sellaiset mitkä on suht helppo ja nopea toteuttaa näin pienellä aikataululla. Päädyimme siihen, että koristelu on vapaa, samoin värit. Ainoastaan lakkat pitää olla sellaiset mitä ei ole ennen käyttänyt ja niitä pitää olla kaksi.




Lakkoiksi valitsin Opin vaalean Act Your Beigel ja Got Myself into a Jam-balaya. Musta leimalakka on tuttu Kondin lakka. Päätin nyt sitten samalla testata CesarsShopilta saamani Picture Polishin Jelly stamperin ja samalla reissulla ostamani Messy Mansionin leimauslaatan MM38. Aikaisemmin minulla ei ole ollut Messyn laattoja ja vähän jäin miettimään ostanko niitä lisää. Hinta on kuitenkin 8,50 € ja muutaman kuvan kanssa joiduin hieman taistelemaan jo lakan levitysvaiheessa niin paljon, että joudun jättämään ne käyttämättä.

Tässä kuvassa näkyy juuri se miten se laatta ei tominut kaikissa kuvissa vaan jätti osan pois. 




Leimasimen ensikokemus on loistava. Tämän kanssa ei ollut sellaista tappelua kun sen Clear Jelly stamperin kanssa oli. Tyyny on tarpeeksi löllö, jotta saat sen hyvin painettua kynnelle mutta kuitenkin samalla kivan napakka. Tästäkin on muuten tullut XL-koko. Tarviikin katsastaa se kun torstaina menen Helsingin suuntaan :) 




Kuten näkyy leimasin toimii hyvin <3 Hieman vielä harjoitusta tuon sihtaamisen kanssa ;) 



Etusormen pöllö näyttää ihan ressukalta verratuna tuohon tuimaan peukalossa olevaan pöllöön :)




Onkohan Heidi myös leimaillut?  


Oiskos sulla mielessä jotain koristelutyyliä mitä haluaisit nähdä meidän tekevän? Voi olla vanha, uusi, sekoitus tai vaikka itsekeksitty. Kerro se meille niin juuri sun toive saattaa olla ensi kerralla haasteena :) 

Ihanaa tiistai-iltaa <3 

Love


Leimasin ja toinen lakoista saatu blogiin 

18 kommenttia :

  1. Toi puuleima on hieno ♥ Harmi, kun et saanut kaikkia kuvioita kokonaisena toimiin.
    Ja jep, leimaus oli selvästi tämän kerran haaste :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on munkin lemppari <3 Täytyy antaa laatalle vielä uusi mahdollisuus :)

      Poista
  2. Tosi ihanat kynnet, tykkään tuosta pöllöstä!

    VastaaPoista
  3. Tulipa kivan näköiset kynnet. Mä ehkä näyttäisin keskaria koko ajan, jos mulla ois noin hieno lakkaus siinä :D

    VastaaPoista
  4. Voi miten upeat! Ihana varsinki tuo puu <3

    VastaaPoista
  5. Tuo puu kynnessä on upea. Ihana. Kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puu on tainnut viedä monen sydämen :) En kyllä ihmettele yhtään

      Poista
  6. Taidetta, ei voi muuta todeta ja ikinä en saa edes yhtä himputin kynttä lakattua noin siististi. :) Aurinkoa päivään <3

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.