Tammikuu valokuvin

Toinen rakas harrastus blogin lisäksi on valokuvaus. Viime vuonna osallistuin Makro-Tex haasteeseen aina näin tiistaisin. Tänä vuonna päätin jatkaa haastetta, koska itselle se on todella mieleinen. Kiva kuvata annetun aiheen mukaan. Muutamat haasteet aiheuttivat hieman hankaluuksia mutta niistäkin kuitenkin selvisin kunnialla, no ainakin omasta mielestäni :D 

Tämän viikon haasteen aihe on tammikuu. Pihalla on ollut niin pirun kylmä, ettei sillä ole tarjennut paljon kuvia ottaa ja toiseksi olen ollut sairaana ja veto ollut ihan pois. Nyt onneksi alkaa elämä voittaa ja intoakin on kun pienessä kylässä :D Kuvat onkin nyt ihan parin päivän ajalta.







Pitkästä aikaa kaivoin leimausvälineetkin kasaan ja lakkasin kynnet. Kynsistä tulossa oma postaus myöhemmin :)


Eilen alkoi sitä lunta tulemaan tännekkin päin suomea ja lumityöt odotti tekijäänsä iltasella.





Kuten viime vuonnakin eihän haaste ole mitään ilman assistentin kuvaa :D


Milo odottaa koskas heitän pallon eikä oikein nyt jaksaisi paljon poseerata kesken leikkien ja varsinkin kun on lumi maassa :D

 Muita tammikuuaiheisia kuvia pääset katsomaan tästä.

Mukavaa tiistaita kaikille!

Love

46 kommenttia :

  1. Sun kuvat ovat upeita! Lumista tiistaita Dioriina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Luminen näyttää olevan tämäkin päivä :D

      Poista
  2. Toivottavasti koirulin käpälät ja leuka eivät palellu palloleikeissä. Lumi ilahduttaa, samoin valo.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milo ei kovilla pakkasilla pihalla viihdy, äkkiä sipsuttaa varpailla tekemään tarpeensä ja sitten sisälle. Onneksi pakkaset laski sen verran, että muutaman kerran päästiin palloa heittämään takapihalle :) Ihanaa kyllä, kuinka valoisaa on nyt kun on lunta.

      Poista
  3. Aivan upea tuo ensimmäinen maitokärrykuva! Lumista tiiistaita!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia. Luminen kärry näyttää upealta ♡

    VastaaPoista
  5. Onneksi tervehdyit! Koiruli on niin suloinen.

    VastaaPoista
  6. Onpa hienoja kuvia! Varsinkin tuo eka ja tuo pimeä kuva valoineen on mun mieleen :)

    VastaaPoista
  7. Olet onnellinen, kun näet kauneutta kaikkialla. Upeat kynnet - ja koiran silmät!

    VastaaPoista
  8. Upeat tammikuu-kuvat. Kauniit kynnet, taikokkaasti maalattu/lakattu.

    VastaaPoista
  9. Tammikuu voi olla myös niin mukava ja kaunis kuten kuvissasi.:) Eka kuva on niin taiteelinen, että siitä saisi vaikka postikortin tai taulun. Ja että leimoja kynsiin, oon ihan pihalla!;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina <3 kiitos paljon!! Juu kuules, voin tehdä tutoriaalin leimailusta. Leimailu on todella kätevä tapa koristella lakoilla kynnet :)

      Poista
  10. Kaikki kauniita, mutta ylimmäinen on erityisen hieno, jo sommittelunsa puolesta. Parhaat terveiset assistentille! Hän on vähän samannäköinen kuin oma apulaiseni, göötti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terkut kerrottu ja kiitos paljon. Ensimmäinen on kyllä myös oma lemppari :)

      Poista
  11. Kauniita kuvia ja ihanat kynnet!

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia. Tollaista kevyttä pakkaslunta on vielä suht kiva kolailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Tuollasen lumen kanssa ei onneksi kauaa nokka tuhise :)

      Poista
  13. Vitsi noi sun kynnet on taas niin upeat.

    VastaaPoista
  14. Oi vau sun kynnet on jättiupeat!! Ja muutkin kuvasi niin talvisen ihania!! <3

    VastaaPoista
  15. Ihania kuvia! Olis ollut niin ihana kuvata pakkasilla, kun näki kauniita juttuja, muttei sormet kestäneet. Kivaa torstaita! :)

    VastaaPoista
  16. Lumeen hautautunut kärry on ihana. Vähän se taitaa jo kevättä odottaa...

    VastaaPoista
  17. Kauniit tammikuukuvat, ensimmäinen kuva oli ehdoton suosikki!!! tosi hieno otos ja viimeinen ilman muuta... En moiti kyllä muitakaan:)

    VastaaPoista
  18. Kylmyys heijastuu katsojalle asti kuvistasi (ekat kuvat). Koirulille terkut! Meilläkin laitettiin pallo uuninpankolle odottelemaan tassuystävällisempiä kelejä.

    VastaaPoista
  19. Voi tavaton millaiset kynnet olet loihtinut itsellesi. Kauniit.

    VastaaPoista
  20. Kauniilta näyttää tammikuusi! Wau mitkä kynnet :)

    VastaaPoista
  21. Kiva kuvausassistentti ja kauniita lumikuvia. Mukavasti tosiaan tämä annetun aiheen mukainen kuvaaminen haastaa itseä.

    VastaaPoista
  22. Tyylikkäitä kuvia ja taas niin upeat kynnet! :)
    Voi kun osaisi itsekin laittaa ne tuolla tavalla...

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.