Haaste: teippailu/vinylit

Uusille lukijoille haluan heti tähän alkuun hieman avata tätä meidän haastetta, joka tapahtuu joka kuun 19. päivä. Tuossa viime vuonna juhannuksen hujakoilla laitettiin fiksut päämme yhteen Something Can Go Wrong-blogin  Heidin kanssa ja aloitimme tekemään kynsihaasteita. Sovitaan yhteiset säännöt aiheista ja väreistä, välillä on annettu valta meidän miehille välillä teille ihanille lukijoille. Olkaas muuten kuulolla, sitä ei tiedä koska teitä taas tarvitaan. Me näemme myös samaan aikaan teidän kanssa toistemme kynnet ensikertaa ja se on sellainen mitä ei meinaa malttaa odottaa. 

Aluksi teimme joka toinen viikko mutta nyt meidän molempien kiireiden keskellä, katsoimme parhaaksi toteuttaa haaste kerran kuukaudessa. Itsellä jää silti yleensä melko viime tippaan :D 
Tämä on ollut todella mukavaa tehdä ja toivottavasti jatketaan vielä hamaan tulevaisuuten Heidin kanssa. Näissä haasteissa tulee kokeiltu sellaisia mitä ei ole ennen tullut edes pieneen mieleen, välillä joutuu googlettamaan mikä joku koristelu tehdään tai mitä se yleensä on :D Hikipisaroilta, ärräpäiltä eikä tuskastumisilta ei olla vältytty mutta siltä en vaihtaisi missään nimessä pois. 

Tällä kertaa koristelu tyyli on teippailu/vinyylit ja värinä sininen. Vaikka monisti luullaan että kun on kunnolla valinnan varaa niin toteutus on paljon helpomaa, VÄÄRIN. Ainakin itsellä on helpompaa lähteä hahmottamaan kynsiä jos on tarkat säännöt. Mutta no, itse olin tätä nyt ehdottamassa eli parempi laittaa suu suppuun ja alkaa hommiin. Vinyylit pääsit tällä kertaa itsellä käyttöön.



Tänään ei mennyt kyllä mikään niin kuin piti eli omalle kohdalle oli kyllä maantaipäivä sieltä syvältä. Ensin aamulla tajusin, että tänään on 19.10 eli meidän haaste tulee ulos. Äkkiä laittamaan Heidille viestiä, että en millään saa postausta ulos kello 12.00 kun kynnet on tekemäti :D Siihen päälle kauhea flunssa ja messuväsymys niin avot!
 Sen takia tämä tuleekin ulos näin iltasella tällä kertaa.
 Nämä meni todellakin ihan päin peetä. Jos ei olisi ollut tätä haastetta nämä ei olisi koskaan tullut julki. Hävettää mitä jälkeä :D Kuviakaan ei tämän takia ole kuin nämä kaksi.
 Näin perheellisenä en enää kerinnyt tekemään uudestaan vaan oli pakko lähteä kauppaan, tällä hetkellä varmaan lappaan ostoskärryihin tacovermeitä.




Toiseksi mulla katkesi kynsi eli töiden jälkeen jouduin lyhentämään nämä. Samalla sitten meni koristelu suunnitelmatkin uusiksi kun ei niitä voinut enää näihin lyhkäsiin kynsiin voinut toteuttaa. Menee myös pari päivää, jotta tottuu elämään lyhyillä kynsillä.

Lakat joita näihin käytin on Gina Tricotin Marina, holo lakkana on Jolifin blue ja tähdet tein Color Clubin Cold Metal lakalla.



Tuttuun tapaan, tästä pääsee kurkistamaan Heidin tekemät lakkaukset.

Huomenna onkin sitten taas valokuvaushaasteen vuoro ja todella mielenkiintoinen aihe tällä kertaa.


12 kommenttia :

  1. Tuo Marina on kyllä hyvän värinen lakka, ei siitä mihinkään pääse! :)
    Kerrankin meidän kynnet on erilaiset, eikä niissä oo (en ainakaan keksinyt) mitään sattumayhtenäisyyksiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja se piti vielä sanoa, että mun puolesta jatketaan tätä niin kauan kuin ideoita ja intoa riittää :) Ainahan aiheet voi alusta aloittaa ;)

      Poista
    2. Se on kyllä hyvän sininen :) Niin oli, ei siis lähellekkään :D

      Poista
  2. Kivaltahan nuo tähdet näyttää ja kivat sinisen sävyt.
    Mukavaa tätä viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat ne sävyt on ja tähdet mutta yhdessä ei mun mielestä toimi :D Mukavaa viikkoa myös sinulle Outi <3

      Poista
  3. Ihan mahtavaa, että Gina Tricolla on sulle nimikkolakka! <3 :) Nätit nää on, mitä siellä höpiset? Mulla ei ikinä hermot riittäis tällaisiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja muuten Zoyalla on kanssa, se onkin sitten tumma kun tää on tällänen ihanan räväkkä.

      Hermot oli mullakin kireellä kun kaikki meni päin sitä isoa itteensä :D

      Poista
  4. Mä en tajua mistään mitään, musta noi on hienot! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaanko sitä vielä ihan messuhuminoissa? :) Kiitti Tiia <3

      Poista
  5. Voi vitsit, välillä käy näinkin! Mutta nätit kynnet on kaikesta huolimatta <3

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.