Syster P + arvonta


Olin jonkun aikaa jo ihastellut instan puolella Syster P:n koruja. Syster P on ruotsalaisten siskosten yritys, joka näki ensi valon vuonna 2006. Inspiraation koruihin he saavat ulkomaanmatkoiltaan. Yritys oikeastaan alkoi ihan vahingossa kun sisarukset olivat Shanghaissa ja siellä menivät käymään suuressa marketissa joka oli pullollaan helmiä ja puolijalokiviä. Siskokset ostivat ison määrän kiviä sen enempää miettimättä mihin he niitä käyttäisivät. Hotelliin päästyään he kuitenkin tekivät muutamat ranne- ja kaulakorut. Sitten heräsinkin ajatus siitä, että näitä voisi ihan alkaa myymään kun näyttivät todella upeilta.


Ensimmäiset korut he veivät myyntiin kampaajalle, jolla oli muutenkin koruja myynnissä. Ne korut myytiin muutamassa päivässä lopuun ja kysyntää koruille oli. Vuonna 2010 päättivät aloittaa kokopäiväisen tuon korujen parissa. Tänä päivänä Syster P:n koruja ja asusteista myydää useassa maassa.



Syster P:n korut ovat siroja, herkkiä, suht yksinkertaisia mutta kuitenkin kauniita. Sain valita itselleni yhden korun. Valinta oli todella vaikea, koska ensin piti päättää haluaisinko korvakorut, kaulakorun vai sittenkin rannekorun. Rannekorun olisin valinnut mutta kun ranteeni on niin tuhottoman pieni eikä siellä ollut lasten mittoja niin joudun luovuttamaan sen osalta. 




Lopulta päädyin kaulaketjuun. Monta eri vaihtoehtoa pyörittelin ja aina kun olin päätöksen tehnyt, vaihdoin sen jo toiseen. Tässä nyt kuitenkin tä,mä minun lopullinen valinta.



 Koruni nimi on Teardrop ja tämän ovh on 89 €



Ketjussa on viisi eri puolijalokiveä, jotka tulevat kaikki kivasti esiin. Ketjun pituus on 52 cm ja olisin toivonut ketjussa olevan säätömahdollisuus. Itselle pituus on hieman liian pitkä, taidan varmaan viedä tämän kultasepälle lyhennettäväksi.  Ihastuin tässä juurikin  noihin kiviin ja niiden muotoon. Yleensä kaikki kivet mitä koruissani on ovat kirkkaita, 





Nyt myös joku teistä pääsee testailemaan yhtä omavalintaista Syster P:n korua.

Arvontaan voivat osallistua kaikki

Julkisille lukijoille, ketkä lukevat bloggerin tai bloglovinin kautta tulee kaksi arpaa, totta kai! :) 

Linkkaa Syster P:n verkkokaupasta haluamasi koru ( nämä seuraavat ovat pois suljettu arvonnasta: Line party necklace, Elliot Bracelet ja Sumo Bracelet ) kommentteihin ja jätä samalla s.posti osoite. Jos et halua jättää s.osoitettasi niin lähetä viestillä minulle tiedot joko sähköpostilla dioriinablogi@gmail.com tai facesivujen kautta. 

Kauppaan pääset tästä

Blogin  facebook-sivuilla voit myös osallistua ja saada näin itselleen vielä yhden arvan lisää :) 

Arvonta loppuu 9.8 klo 23.59 ja voittaan otan yhteyttä kun olen saanut arvonnan suoritettua. 

Onnea kaikille arvontaan! 








43 kommenttia :

  1. Onpas kaunis riipus! Itse tykästyin tähän sormukseen: http://www.systerp.com/hera-ring-silver . Seurailen bloglovinin kautta, msesmsesmses (a) gmail.

    VastaaPoista
  2. Tämä sormus http://www.systerp.com/hera-ring-gold iski silmään, niin kaunis kivi! pienijaviallinen@hotmail.com. Ja julkinen lukija Bloggerin kautta :)

    VastaaPoista
  3. Luen Bloggerin kautta ja tämä olisi ihana: http://www.systerp.com/hailey-necklace-silver-pink :)

    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  4. http://www.systerp.com/sparkle-chain-earrings-star-silver
    Katarooma ja laurakatarooma@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kyllä se on tämä: http://www.systerp.com/louisa-bracelet,-black-2
    T: rannekorujen ystävä

    Seuraan Bloglovinin kautta, betternailday(a)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Voi miten kauniin korun valitsitkaan! <3 Aivan ihana. Syster P:llä on muutenkin niin kauniita koruja, että aivan äärettömän vaikeaa valita vain yksi. Mutta Tiian arvonnassa taisin valita tämän aivan saman korun eli Birdy Braceletin. Kahdella arvalla mukaan, kiitos :)

    http://www.systerp.com/birdy-bracelet-silver

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti lemppari on tämä hera-ring-silver (medium) http://www.systerp.com/hera-ring-silver

    Kahdella arvalla mukana.

    hakusanarakkaus(at)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihana arvonta! Korut ovat kauniita, ja valinta oli vaikea. Päädyin kuitenkin näihin:
    http://www.systerp.com/line-wire-earrings-gold

    Olen julkinen lukija Bloggerissa nimellä Marppa.
    naerppae (at) gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukaan. Aivan ihana arvonta ♡ Oma suosikkini on:


    http://www.systerp.com/brenda-bracelet-silver-aquamarine

    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  10. Ihana arvonta! Suosikkini on tämä sormus: http://www.systerp.com/hera-ring-silver ja lukijana kahdella arvalla mukana :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  11. http://www.systerp.com/feather-necklace-gold
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  12. http://www.systerp.com/feather-necklace-gold
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  13. http://www.systerp.com/hoop-bracelet-rose-rose-quartz-2

    Seuraan bloggerin kautta, joten kahdella arvalla mukana :)

    vanilliini100@gmail.com

    VastaaPoista
  14. http://www.systerp.com/hoop-bracelet-rose-rose-quartz-2
    Tämä siro rannekoru on suosikkini :) mukana kivassa arvonnassa!
    saya
    sayav at hotmail.fi

    VastaaPoista
  15. http://www.systerp.com/lorena-earrings-gold-dusty-pink olisi mun valintani.
    Bloggerin kautta lueskelen eli kahdella mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  16. http://www.systerp.com/single-nugget-necklace-silver
    Kahdella arvalla mukana! (bloglovin)

    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Bloglovinin kautta luen nim. Suvinen :)
    sposti: mielenmaisemia(at)hotmail.fi
    http://www.systerp.com/sparkle-chain-earrings-heart-silver
    Nuo olisivat ihanat :) <3

    VastaaPoista
  18. Suosikkini on http://www.systerp.com/larissa-necklace-gold-tourmaline
    Bloglovinin kautta seuraan nimellä Mint Candy. S-posti tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  19. mun suosikki on http://www.systerp.com/beloved-chain-silver-crystal

    bloglovinin kautta seuraan

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. http://www.systerp.com/memory-necklace,-carnelian
    Niin kaunis kaulakoru!
    Julkinen lukija (blogger), mukana kahdella arvalla. :)
    pamela.paavola@gmail.com

    VastaaPoista
  21. http://www.systerp.com/memory-necklace,-smokey-quartz-2

    pusuri@luukku.com

    VastaaPoista
  22. tämä on kiva: http://www.systerp.com/memory-necklace,-pink-opal kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  23. Paljon kauniita koruja, mutta suosikkini on http://www.systerp.com/hoop-necklace-amethyst.
    Kahdella arvalla mukana; Blogger.
    66aurinkoinen@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Blogger-lukijana mukana kahdella arvalla. Lempparini on http://www.systerp.com/feather-necklace-silver.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukana, olen Bloggerissa lukijana :)
    Tässä olisi valintani ihanista koruista: http://www.systerp.com/feather-necklace-silver
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana kahdella arvalla! :) Seuraan bloggerin kautta.
    Suosikkini on: http://www.systerp.com/larissa-necklace-silver-moonstone

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  27. http://www.systerp.com/scarab-bracelet,-larimar, taikka sitten melkein mikä muu tahansa, aivan ihania juttuja löytyi tuolta. Yhdellä arvalla mukana (nymana40@gmail.com)

    VastaaPoista
  28. http://www.systerp.com/larissa-necklace-silver-moonstone, ihana! Luen bloggerin kautta, joten kahdella arvalla mukaan :) miratamminen71@gmail.com

    VastaaPoista
  29. 2 arpaa
    http://www.systerp.com/single-nugget-necklace-silver


    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  30. http://www.systerp.com/louisa-bracelet,-black-2

    Aivan ihana tuo sun koru! <3

    Fanny-91@windowslive.com

    VastaaPoista
  31. Tämä on lempparini!
    http://www.systerp.com/birdy-bracelet-silver


    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Ihania koruja!! http://www.systerp.com/bring-me-luck-necklace-silver Tämä on suosikkini! Olen lukija ja osallistuin myös FB:ssa.
    hautnina at gmail com

    VastaaPoista
  33. http://www.systerp.com/bring-me-luck-earrings-gold

    Mukana kahdella arvalla! :)

    xeve(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  34. http://www.systerp.com/lorena-earrings-5 ja blogger-lukijana kahdella mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. http://www.systerp.com/single-nugget-necklace-silver
    Vaikkakin valinta oli vaikea :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Ihana arvonta, nämä ihanat shark korvikset kotiuttaisin heti <3
    http://www.systerp.com/shark-earrings-silver-white-agate

    Nämä on niin ihania koruja.

    VastaaPoista
  37. http://www.systerp.com/teardrop-necklace-gold-lemon-quartz

    Toi osui ehdottomasti ensimmäisenä silmään noista! (: Todella nättejä koruja kaikki (: Bloggerin kautta seuraan.

    mmoioonviivi@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Ihania koruja. Valitsisin tämän: DOWN EARRINGS SILVER. Korviksia tulee pidettyä paljon ja niitä ei ole koskaan liikaa, varsinkaan kauniita!
    http://www.systerp.com/down-earrings-silver

    Yhdellä arvalla, terkuin miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  39. Näille tulisi paljon käyttöä: http://www.systerp.com/sparkle-bird-earring-silver

    Kahdella mukana, kiitos! backinreverieÄgmailÄcom

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana, tämä olisi ihana! http://www.systerp.com/bring-me-luck-bracelet-silver
    minea.mariella@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla mukaan, tämä on aivan ihana: http://www.systerp.com/larissa-necklace-silver-moonstone
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Tämä kolahti minulle: http://www.systerp.com/teardrop-necklace-gold-multi
    Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  43. Nuo Syster P:n korut on ihania! Voisin suurimman osan kotiuttaa jos olisin rikkaampi :D Valitsin nyt kuitenkin tämän:

    http://www.systerp.com/scarab-necklace,-larimar

    Ja lukijana olen Bloglovinin kautta nimellä Hanna (ja varmaan bloggerin kautta kans) eli kahdella arvalla mukaan!

    kynsipollo@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.