Kynsimiitti 18.4.2015

Olenkin täällä jo aikaisemmin kertonut, että pidän OpiPartyja eli kotikutsuja, jotka ovat vastaavanlaisia kun tupperkutsut, mutta näillä kutsuilla pääsee myös itse testaamaan kaikkia ihania Opin tuotteita. Moni on juuri sitä sanonutkin, että ihanaa, kun lakan voi testata itselle ennen sen ostamista. 

Minua pyydettiin Helsinkiin, Pitkien Kynsien Vivekan luo, pitämään OPiParty-kutsut. Samaan aikaan siellä oli  kynsimiitti. Ja kun kysytttiin vielä, että haluanko samalla osallistua miittiin, kun oli tullut peruutus, niin mikäs siinä. Olinhan kuitenkin paikan päällä jo valmiiksi :) Viime vuonna olin myös Vivekan luona kynsimiitissä :) 

Päivä vaan ei lähtenyt käyntiin ihan niin kuin piti. Bussilla matkustin täältä Tampereelta Helsinkiin ja olin varannut bussin vaihtoon Hesan päässä melkein vartin. En meinaan viittinyt lähtee aikaisemmalla kun olisin sitten sompaillut kamojeni kanssa reilun tunnin. Mun hyvällä tuurilla bussi oli myöhässä ja kaikki keskustan liikennevalot vielä punaisia. Olin sopinut kahden miittiin tulevan kanssa tapaavani heidän Elielinaukiolla, mistä bussi lähti Virven luo. Pieni paniikki alkoi siinä vaiheessa iskeä päällä kun mun iPone päätti sitten mennä ihan jäkkiin juuri siinä kohtaa kun mun piti soittaa. Painelin kaikkia nappeja mutta mikään ei auttanut. Bussin saavuttua Kamppiin, mulla oli reilu 7 minuuttia aikaa ennen toisen bussin lähtöä. Seisoin takaovella valmiina syöksymään ulos, mutta perkuleen kuski oli mennyt ulos autosta. Ei auttanut muuta kun puskea itsensä ulos anteeksi pyyntojä huudellen ja lähteä juoksemaan iso kassi tännä Opia. 
Kerkesin onneksi juuri ja juuri bussiin, kiitos tytsyjen ja bussikuskin joka jäi odottamaan. Sain siinä sitten samalla melkein astmakohtauksenkin, onneks en ollut unohtanut piippua kotiin, se olisi tästä vielä puuttunut.
  
Päästiin kuitenkin onnellisesti perille.
Meitä oli yhteensä kokoontunut paikalle 16 kynsiharrastajaa, osa oli bloggaajia itseni lisäksi. Oli kiva päästä tutustumaan taas uusiin ihmisiin ja sellaisiin ketä on myös täällä lukijana <3 ja kenen blogea itse luen.
Meillä olikin ensin pieni esittelykierros jännitin ihan sikana omaa vuoroani, ujopiimä kun olen :D 

Tarjoilut oli nyyttärimeiningillä ja itse toin juuressipsejä, mitä tehtiin Antin kanssa ihan ekan kerran. Ihan terveellisiä meidän versio sipseistä ei kuitenkaan ollut, tehtiin ne meinaan rasvakeittimessä ihan ajan puutteen vuoksi. Ne oli silti kyllä hyviä vaikka itse sanonkin :) Niin oli kyllä muidenkin tuomiset. 



Syömisen jälkeen olikin sitten minun vuoro ja hieman normaalista poiketen, kun huone oli täynnä harrastajia, pidin heillä pienen tietovisan koskien Opin historiaa. Esittelin tuotteita ja sitten halukkaat pääsivätkin testailemaan lakkoja. 

Lainasin kuvan Vivekalta, kun en tajunnut itse ottaa kuvaa :D 


Tämä jälkeen meille tultiin kertomaan tasapainoittavista  hoitoöljyistä ja siitä miten ne vaikuttavat solutasolla olviin piileviin tulehduksiin. 
Oli kyllä todella mielenkiintoinen esittely mutta hinta vaan kirpaisi.


Saimme myös goodiebägin ja tulen esittelemään joitakin tuotteita paremmin myöhemmissä postauksissa.





Kynsitukku.com: käsirasvanäytteet, strassit, seepraviila, pieni kynsiöljy, glitteripurki ja alennuskoodi
Mereneid: folio sain kaksi muuta folioita muilta , geelisivellin ja testerit geeleistä
Berner: Isadoran geelilakat väri ja päällys
Avon: Kaksi kynsilakkaa ja kaksi sivellintä
Konehelsinki: Kynsilakka
Oriflame: Valkoinen kynsilakka ja matta päällyslakka
CyberShop:  itse sain kokokynnen tarrat puuttuu muuten kuvasta :( 
Elliina- Kauneus ja Kynsistudio: banaaniviila ja manikyyritikku
Cloetta: suklaapötkö ja karkkeja
Dependin ja Ninja lakat olivat jossain matkan varrella vielä.






Päivä hurahti todella äkkiä mukavassa seurassa. Oikeastaan aika loppuu aina kesken kun on samanhenkistä seuraa ja varsinkin kun itse matkustin samana iltana vielä takaisin Tampereelle.
Haluankin kiittää vielä kerran kaikkia mukana olevia sekä myös sponssoreita.





8 kommenttia :

  1. Miitit ovat kyl mahtavia vaikka olenki ite osallistunu vain 2 pieneen itse järkkäämään =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä, kun tapaa samanhenkinkisiä ihmisiä :) Ite oon ollu kanssa järkkäämässä kahta miittiä tännä Tampereelle.

      Poista
  2. Opin lakat ovat niin ihania, että nyt on sellaiset kutsut joihin itekin mielisin osallistua. Tubberit, sisustus ym.kutsut ovat jääneet osaltani käymättä. ;)

    Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kaikki muutkin niiden tuotteet. Sun ei auta kuules kun järjestää OpiPartyt :)

      Kiitos ja kivaa viikonloppua myös sinulle <3

      Poista
  3. Oli kyllä ihanaa että nähtiin vihdoin! Toivottavasti törmätään taas :) ♥

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.