Kauneusbloggaajat goes Pori Jazz

Hieman jännitti kun lauantaina 19.7  lähdin Porin keskustaan tapaamaan muutamaa kauneusbloggaajaa. Meillä oli sellainen minimiitti ja olin odottanut tapaamista jo kauan. Kaikki olivat minulle ennestään vieraita mutta ihan turhaan jännitin. He kaikki olivat ihania <3 

Aikataulujen takia muutamat tapasivat jo perjantaina. Piece of Panda blogin Panda oli järjestänyt meille The Body Shoppiin pientä ohjelmaa.  Hän oli muutenkin järkännyt koko miitin.
Yksi meistä pääsi meikattavaksi ja samalla päästiin tutustumaan uutuuksiin ja muihinkin tuotteisiin. 


Tämä tuote herätti kyllä ihastusta. Sorbettia kasvoille <3

Tässä Eikon kasvot ennen meikkiä.





Ja tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat

Meikistä tuli todella ihana

Tässä vielä kuva mistä kaikki sai alkunsa ja luomivärit mitä meikissä käytettiin. Kaikki tuotteet mitä meikissä käytettiin löytyy Eiko blogista Kahvia ja kosmetiikkaa. Itse keskityin napsimaan kuvia, että tuotteiden nimet meni ihan oh korvien, HYI minua! 



Nuo luomivärit. Voi kuinka paljon niissä on pigmenttiä



Sitten mentiin hakemaa hieman viilennystä Vohveli jäätelöbaari. Se on Isossakarhussa katutasossa ja siellä kannattaa ehdottamasti mennä käymään jos Porin suunnalla on. He tekevät jäätelöt itse ja ovat aikas lähellä Italialaisia jäätelöitä. Ripsarit poskilla blogin Satu joutui lähtemään kesken miitti mutta oli kuitenkin kiva nähdä hänetkin vaikkakin ihan pikaseen. 

Toi mun annos näyttää niin säälittävän pieneltä Eikon ja Pandan omin verrattuna

Jos oikein tulee vaikeeta tehdä valintajo jätskien suhteen niin sieltä saa myös 3 ja 7 minipallon satseja. Ite otin tällä kertaa kolmen pallon satsin. Puolukkaa, maapähkinää ja salmiakkia. Voi, että se maapähkinä oli HYVÄÄ!


Matkalla syömään oli ihan pakko laittaa Panda ritsaan :D 

Käytiin katsastamassa myös Sokoksen ja Anttilan alemyynnit mutta niistä ei kyllä lähtenet kenellekkään mitään mukaan. Syömässä käytiin Cafe Elbassa jossa oli kyllä todella hyvät focacciat.  Kiitos Satun kun hän sen meille vinkkasi. Tätä ei silloin ollu kun Porissa asuin. Kannattaa käydä testaamaassa myös tämä paikka. 









Suunta jatkuikin sitten täysillä vatsoilla jazz-kadulle ja Kirjurinluotoon. Minun piti oppaan ollessani näyttää kirvatsin elukat mutta eihän me sinne päästy konserttien takia. Päädyimme ottamaan sitten vaan kuvia. 


Ei tullut otettua bändin nimeä ylös
Kuunneltiin myös kyllä ihan perinteistä jazz-musiikkiakin, varmaan 5 minuuttia :) 

Aika hurahti ihan silmissä ja pakko oli lopettaa miitti kahvitteluun kirkkopuistossa siltä päivältä.
 Oli todella mukavaa tavata näin pienessä porukassa, nauroimme vedet silmissä ja muutenkin päästiin kunnolla juttelemaan. Kiitos Naiset ihanasta päivästä, ja toivottavasti nähdään taas pian. 

Kiitos myös The Body Shopille


Ihana Panda oli kasannut meille aikas upean yllätyksen, mutta siitä sitten enemmän ihan omassa postauksessa. 

Kävittekö te muuten Jazzeilla tai onko yleensä Pori tuttu paikka? 

6 kommenttia :

  1. Mä olen käynyt kerran Jazzeilla vuosia sitten, mutta se oli ihan Alicia Keysin takia. :p Ex-mies on kotosin Porista, joten aikanaan tuli siellä jonkun verran pyörittyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aattele, ite en oo käyny yhdessäkään konsertissa siellä :D Paitsi ihan teininä ku olin siellä samalla töissä, James Brown siellä lauleskeli silloin

      Poista
  2. Eipä ole tullut käytyä kummassakaan ja yllätyskassin sisältöä odotellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pori on kyll aikas pien kaupunki ja jazzit saa sen kaupungin aina täyteen ihmisiä :) Eiköhän kassin sisältö kohta paljastu ;)

      Poista
  3. Jazz ei ole minun musiikkia, mutta tämä miitti oli kyllä todella kiva :). Miitin kuvasato jäi minun osalta hyvin laihaksi, sillä kuvaillut liikkeessä lainkaan ja muuallakin laiskasti.

    Mulla on vielä agendana tehdä The Body Shopin meikkikuvassa esitetty turkoosi meikki tummansinisellä rajauksella ja pinkeillä poskilla ja huulilla. Ihastuin myös lahjakassissa olleisiin käsivoiteisiin.

    VastaaPoista
  4. Ei se Jazz oo oikeen munkaan musaa :)
    Sulle kyllä sopii turkoosin värinen silmämeikki. Ne voiteet on kyllä tosi hyviä

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.