Vähän mattaa, ihan pikkusen vaan

Heissan!!

Muutama päivä on taas tässä vierähtynyt edellisestä postauksesta. Yksi syy on se, että kävin tytsyjen kanssa Tallinnassa. Reissu oli todella mukava. Käveltyä tuli mooonta kilometriä, jalat oli ihan hajalla perjantaina kun lähettiin kotimatkalle, ihme ku ei ollu menny rakoille :D

Lakka ostokosia en tehnyt kun yhen Lorealin uutukaisen, Suomeen tulee vasta maaliskuussa myyntiin, toinen tuli kaupan päälle. Niistä enemmän  sitte seuraavassa postauksessa. 

Halusin jonkin näyttän lakkaksen ja päädyn lopuksi mustaan ja pinkkiin. Kuvia en kerrinnyt ottamaan ennen reissuja, joten pahoittelen pientä kulumaa lakkojen kulumien johdosta.




Pinkki lakka on Prettyn,Leather look Pink. Lakkaa on kaksi kerrosta. Pienoinen pettymys tuli lakan koostumuksen vuoksi. Tää oli toinen kerta ku tällä lakkasin ja aika jankiksi oli menny. Enpä taida enää näitä Keskiseltä ostaa.


Musta lakka on  China Glazen Liquid Leather ja sen päällä ensin kerros Color Clubin toppari ja sitten Opin Matte Top Coat. joka toimii kun unelma. Ennen mulla oli Goshin vastaata ja sen kanssa meni hermot. Tuntui, että sillä lakalla oli oma mieli, toimi sillon ku halus eli ei todellakaan aina.



Keskisormessa on Liquid Leather päällä Opin Metallic 4 Life yksi kerros.  Tämähän on mustapohjainen jelly,missä on hopean värisiä pieniä pyöreitä ja isopia hexagon glittereitä. Tämä kuuluu Nicki Minaj kokoelmaan.



Tässä kuvat vielä käyttämistäni lakoista.



Prettyn olen ostanut Keskiseltä, Opin ja CG tilannut Ebaysta ja Opin js Color clubin  topperin on diilannut Kata :) 

Toi musta-pinkki yhdistelmä vaan iskee jotenkin muhun ja syvälle :)


2 kommenttia :

  1. Musta-pinkki iskee myös minuun,todella mieluinen lakkaus!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Vaikka musta on mun lempiväri ni kauheesti en oo kyllä silti kynsiin laittanu..

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi. Se on minulle tärkeä.